HimosTrail 2018

Viikon takainen extremejuoksu rupeaa jo hieman hellittämään otettaan. Mieli tekisi uusiin koitoksiin, pitänee vaan aloitella vähän kerrallaan.

Toista kertaa osallistuin Himostrailin 26 kilometrin Extreme-juoksuun. Polkujuoksua parhaimmillaan ja erittäin haastava reitti. Nousua oli 945 m ja ylä- ja alamäkeä oli ihan riittämiin. Vasta viimeiset 8 kilometriä taisi olla sitä helposti juostavaa polkua. Olihan juostavaa polkua muulloinkin mutta nekin kulki usein sopivan loivaa ylämäkeä tai sitten reipasta alamäkeä. Ylämäet tuli suurimmalta osin käveltyä, myös ne tasaiseen juostavat ylämäet. Ne oli sen verran pitkää että ihan hapotti kyllä. Alamäkijuoksua on onneksi tullut treenattua mutta nekin olivat nyt välillä niin teknistä että paikoitellen aika varovaisesti piti mennä.

Lähdössä ei jännittänyt kun tiesi mitä tuleman pitää. Ensimmäisen nousun aikana sitten muistui mieleen. Mäen päälle saavuttaessa olikin jo tultu 1,7 km. Nousun jälkeen reittiä oli vähän muutettu ja lähdettiin letkassa pienempää polkua onneksi jo alaspäin, hetken matkaa... Päivä oli erittäin lämmin joten juomaa kului jo alkumatkasta tasaiseen tahtiin. Juomarepussa oli tällä kertaa squeezyn urheilujuomaa. Squeezyllä on uusi tuote jossa ei ole makeutusaineita, makuna kookos-ananas. Ihan hyväksi totesin. Tuotteella on ainakin hyvä saatavuus, kyllästytti jo kun sai noita juomia hakea kissojen ja koirien kanssa eikä mistään löytynyt.

Huoltopisteitä 26 km osuudella oli 4 kpl. Ensimmäinen huolto oli 5 kilsan paikkeilla, tarjolla oli vettä ja valikoima erilaista energiaa. Loppumatkasta tarjoiltiin jo suklaatakin. Reitti oli erittäin hyvin merkattu, eksymisen vaaraa ei ollut ja epäselvissäkin kohdissa oli vielä toimitsija opastamassa oikeaan suuntaan. Puolimatkassa toiseen huoltoon oli kuulu nelivetonousu. Huh, kivikkoa ja juurakkoa riitti ylös asti. Joku lohdutti että pahin on ohi...niinpä niin. Kellon kilkatus toi välillä piristystä, tiesi että oikealla polulla ollaan menossa. Eräässä mutkassa oli musikanttikin, nuori poika soitti trumpettia...tai jokin sentapainen soitin.

Tällä kertaa reitti kulki puolen välin jälkeen takaisin alas tapahtumakeskukseen ja sitten samantien takaisin ylös. Aika tunkkausta siis. Juuri mennessäni alaspäin kuulutettiin extreme-sarjan naisvoittaja maaliin, olin siinä vaiheessa ollut liikkeellä 2,5 tuntia ja vielä 10 kilsaa jäljellä. Reitin varrella sattuneista syistä vähän väliin veti henkeä joten maisemiakin ehti ihailla. Varsinkin poluilla oli upeita ja silmää hiveleviä maisemia. Erittäin kutsuva metsälampikin oli matkan varrella, olisi virkistänyt pieni pulahdus. Sen verran häntäpäässä olin kärjestä että loppumatkan sain aika rauhassa yksikseni juosta. Loppuvaiheessa on pieni kolmen kilometrin kierros jossa hetken tullaan vastaantulevien kanssa samaa polkua vastaan ja siinä vähän näki muitakin juoksijoita. Yksi tuttukin sattui iloisesti vastaan.

Vaikka reittiä oli uusittu ja polut olivat osin uusia ja ennen kokemattomia niin oli kiva huomata välillä että hei, olen ollut täällä ennenkin. Luulisin että pääosin oli samaa reittiä kuin viimevuonnakin.

Lopussa oli oikein kivat fiilikset kun polut olivat jo helppoja ja nopeakulkuisia. Viimeinen nousu oli kyltillä merkattu että nyt saa mennä hanaa ! Mentiinhän sekin hanaa, muttei kyllä juoksemalla. Sen jälkeen sitten rallateltiinkin melkein vain alaspäin.

Jotenkin tuntui että reitti  tosiaan oli paljonkin raskaampi kuin viime vuonna. Onhan tässä nyt tullut juostuakin mutta ei ne koivetkaan aina välttämättä ole keveimmillään juuri kisapäivänä.

Näin jälkeenpäin tulikin mieleen että painoikohan vielä Nutsin polkujuoksu jaloissa...

Mittariin tuli minulle 27,5 km vaikka virallinen matka oli 26. Aikaa meni 4,27 ja keskisyke oli 134.

Reippaasti yli puoli tuntia kauemmin kuin viimeksi...

Maalissa saatiin mehua ja lisää energiapitoista naposteltavaa. Kun sain kaverinkin maaliin niin saunaan ja sopalle. Hintaan kuului siis myös ihan hyvä keitto, kolme vaihtoehtoa ja salaattiakin ihan monipuolisesti. Heti numerolappua hakiessa saatiin myös näppäräntuntuinen juoksuvyö, mahtuu isompikin puhelin.

Pari kertaa naprapaatin käsittelyä ennen juoksua selvästi auttoi. Juoksijan polvi ei vaivannut. Toki polvissa ja reisissä rupesi muuten meno tuntumaan vähän väsyneeltä. Muutaman kerran oli kaatuminen lähellä ja kerran sitten vedinkin pannut, erittäin helpolla osuudella tietty. Ei sattunut onneksi sen kummempia mutta jotenkin löin kyljen heti rintalastan alapuolelta ja se on nyt aika kipeä. Ulkoisia jälkiä ei näy.

Sain muuten tämän vuoden osallistumisen arvonnassa,  lisätietoa siitä ja viime vuoden kisasta löytyy täältä. Ihan viime hetkellä sain mukaani yhden juoksukaverinkin, Hannan. Hän ei ole aikaisemmin juossut poluilla kuin yhden 7 kilsan helpon reitin. Lupasin katsoa että hän pääsee maaliin, alkumatkassa jonkin verran seurailin että hän pysyy perässä ja jossain vaiheessa sitten totesin että kyllä se sujuu. Sitkeä hän oli ja suoriutui todella hyvin ensikertalaiseksi. Turhaan huolehdin, vaikka välillä aina mietinkin miten hän pärjää.

Hyvistä järjestelyistä pitää kehua, lopussa sattui vielä sellainen jännä asia kun oltiin jo kaverin kanssa oltu pesulla mutta vielä pukeutumassa tuli yksi järjestäjistä kyselemään onkohan kyseinen nainen sellainen josta matkalla oltiin huolestuneita, satuin toimitsijalta loppumatkasta kyselemään onko jo näkynyt mun juoksukaveria kun olen vähän huolissani. Asia oltiin siis rekisteröity ja huolehdittiin loppuun asti.

Tänä vuonna reissu oli ihan yksipäiväinen, aamulla lähdettiin ajelemaan ja illalla myöhään oltiin kotona. Muutama sata kilometriä siitä että pääsee poluille. Saattoi olla että ajomatkakin painoi tällä kertaa kropassa. keli oli mainio, odotettua sadetta ei tullut joten keli oli kuiva. Ei liukasteltu eikä rämmitty mudassa, kuten viime vuonna mikä sekin oli tavallaan hauskaa !

Kisan jälkeinen päivä meni oikeastaan levätessä, illalla kävin koiran kanssa pienellä kävelyllä. Maanantaina 2,5 tuntia maastopyöräilyä ja hyvät venyttelyt. Tiistaina palauttava juoksulenkki 40 minuuttia, koiran kanssa. Pehmeillä poluilla mutta siltikin tuntui varsinkin polvissa siltä että jossain on tunkattu.

Samalla suoritin juoksuhaasteista kohdat 34. juokse ilman elektroniikkaa ja kohta 24. venyttele hyvin lenkin jälkeen.

Keskiviikon maastolenkki Katinkurussa oli jo normia juoksua ja tuntui hyvältä.

Maastopyöräilyä

Osallistuin Suomen ladun järjestämään Maastopyöräily tutuksi- kiertueeseen. Hieno tapahtuma. Se järjestettiin Niittymaalla, Porin Ladun omistamalla Susisuon majalla. Puolet illasta oli ajotekniikan yms, opettelua. Taitoratoja, mm. pujottelua, pitkospuita, esteen ylittäminen, paikoillaan pysyminen, jarruttaminen, ylä- ja alamäkiajoa.

Käytiin läpi varusteita yms. Ajoin normimaastopyörällä tekniikkaosion. Läskipyörällä pääsin maastoon. Jotenkin tuo läski vaan tuntuu luontevammalta.

Teimme 6,5 kilsan maastolenkin ja sielläkin treenattiin vielä ylä- ja alamäkeä.

Voin sanoa oppineeni ainakin sen että pääsen jyrkkääkin ylämäkeä polkemalla ylös. Tekniikkaa kyllä piti treenata muutaman kerran ennenkuin onnistui. Jyrkkää alamäkeäkin uskalsin tulla alas, kun vaan hallitsee sen oikean tavan.
Niin yksi näppärä muistisääntö oli hyvä vinkki. PP, peukulla pienempää....siis vaihdetta, mainiota.

Hiki kyllä harjoitellessa tuli. Maasto oli pääasiassa helppoa vaikkakin osin teknistä, varsinkin heti alussa kun lähdettiin majalta oli tosi haastava ja tekninen alamäki. En sitä ihan ajamalla päässyt kun edessä olevatkin joutuivat taluttamaan joten minä myös tietenkin. Mukana oli monentasoista pyöräilijää ihan ensikertalaisista alkaen. Kaikki olivat kyllä yhtä innostuneita.

Meitä oli 23 henkeä, moni taisi tosiaan olla ihan ensimmäistä kertaa maastopyöräilemässä. Opetus oli ihan pätevää joten kaikki varmaankin sai koulutuksesta varmuutta ja uusia taitoja ja tietoja pyöräilyynsä.

Minullakin on läskipyörä ollut vasta vuoden joten harjoittelu pääasiassa on tapahtunut ihan helpoissa Yyterin maastoissa. Maanantaisin on järjestetty yhteislenkkejä mutten ole niihin kertaakaan päässyt. Jos olisi ollut muuten mahdollisuus niin en ole saanut fillaria autoon. Pitäisi ostaa teline. Kerran yritin sitä änkeä auton sisäänkin mutta ei mahtunut. Etupyörän voisi irrottaa niin saattaisi sopiakin. Mutta sitäkin pitäisi ensin opetella...

On ollut siis ihan saamattomuutta.

Nyt sitten viime maanantaina päätin osallistua, lähtö oli Kyläsaaren kentältä joten ajoin fillarilla paikalle. Puoli tuntia sotkin vähän kiireissäni mutta ehdin ajoissa.

Osallistujia oli parikymmentä, meno oli vauhdikasta. Maastoa reitin varrelle tuli monenlaista, teknistä juurakkoa ja kivikkoa, vähän pitkospuitakin, soratietä ja asfalttia ja metsäpolkuja jne. Kyläsaaresta lähdettiin letkassa kohti Enäjärveä, Halssia ja  sieltä Kaunismäen kautta Yyteriin. Yyterissä kierreltiin ja tottakai vastaan tuli sekin mäki jota aina joudun taluttamaan ylös. Niin nytkin. Auts, liian raskas vaihde päällä enkä päässyt ihan ylös asti. Pitänee käydä treenaamassa.

Muuten reitti oli tosi hyvä ja monipuolinen. Vauhti oli ehkä hieman reipas, ei paljon voinut kun keskittyä etenemiseen.

Yyterin jälkeen jäin pois letkasta ja kaarsin polkuja pitkin takaisin kotiinpäin. Matkaa kaiken kaikkiaan tuli 31 km ja aikaa meni 2,5 tuntia. keskisyke oli vauhdista huolimatta matala, 115.

Pyöräily kävi hyvästä palauttavasta lenkistä polkujuoksukisan jälkeen.

Osa kuvista kiertueen ohjaajan ottamia.

Vaasalaisia lenkkipolkuja tutkimassa

 

Yllättäen tämä viikko on vietetty Vaasassa. Onneksi on kesäloma joten voi extemporee lähteä liikkeelle. Olen tutustunut vähän ominpäin tienooseen, käynyt juoksemassa ja uimassakin. Tuli siis testattua paikallinen uimahallikin ja yhtä märkää vettä oli sielläkin kuin kotona.

Mahtavaa kun on edelleen lämmintä ja lenkille voi lähteä vieläkin sortseissa. 

Keskiviikkoaamuna ennen kun lähdin kohti Vaasaa, kävin pienen viiden kilsan aamuhöntsän Yyterissä. Muutama napakka mäkivetokin mahtui mukaan, jotenkin oli energiat vähissä niin tein vain puolet suunnitellusta, siis viisi kertaa. Keskisyke 129.

Torstaiaamuna juostiin jo Vaasassa. Kympin lenkin peekoota hölkkäilin ympäri Palosaarta, yllättäen lämpöä oli vielä paikoitellen 28 joten olisi pitänyt olla edes juotavaa mukana. Kerran liikennevaloissa meinasi ihan pimetä kun joutui pysähtymään. Sitkeesti kuitenkin vielä kiersin Onkilahden takaa, heitin paidan jorpakkoon ja kiedoin sen päähäni. Vähän helppasi. Tuli sitten ekaa kertaa juostua peräti pelkissä urheiluliiveissä. Onneksi ne olivat tuliterät eikä mitkään harmaaksi kauhtuneet. No sillä reissulla suuntasin lopuksi suoraan uimarannalle että pääsi jäähdyttelemään mereen. Kympin lenkki tuli peekoota. Keskisyke ehkä kuumuudesta johtuen 132.

 

Vaasasta löytyy ihania juoksureittejä, vaikka Yyteri onkin ihan ykkönen on mukavaa että on mahdollista välillä vaihtaa maisemia. Tytär asuu Palosaaressa joka siis oli majapaikkani viikon verran. Ulko-ovelta ei ole pitkälti matkaa merenrantaan. Aamulenkillä kävin tsekkaamassa mahdolliset uimarannat, Vikingan kautta Mansikkasaareen, Pikisaareen ja sitten tosiaan Onkilahden kiertäen takaisin Vikingan uimarannalle uimaan.

Torstaina sattui olemaan taiteiden yö joten pyörin illan Vaasan keskustassa ihmispaljoudessa, nautin kesäfiiliksistä, tutustuin mm.  kolmeenkin erilaiseen taidenäyttelyyn. Kulttuuria. Kieltämättä sitä ei kovin tule harrastettua muilta mukamas kiireiltä.

Hatuista asiaa Tikanojan taidekodissa

Perjantaiaamuna kävin uimassa kilometrin. Kylläkin uimahallissa.

Lauantaina vielä iltalenkille juoksemaan rantaa pitkin ihan vaan tutustuakseni minulle uuteen reittiin. Nyt lähdin Hietalahdesta kohti keskustaa, pitkin rantareittejä. Kustaanpuistosta bongailin ihania elukoita pusikoista. Lehmuspuistosta Kalarannanpuistoa pitkin Hovioikeudenpuistikkoon. Siellä eteen tulikin Vaasan hovioikeus ja siinä oli niin houkuttelevat rappuset että oli ihan pakko testata. Rappusten juurella oli aikamoinen nuorisojoukko joten kiersin rakennuksen toiselle puolelle, tein rapputreenin ihan paraatiovilla. Ehkä joku ohikulkija vähän mietti että onpa jollain ihme huveja lauantai-illalla. Sitten rantaa pitkin takaisin ja jatkoin vielä vähän eteenpäin tutkimaan Hietalahden puiston polkuja. Sekin oli kiva reitti ja löysin myös ulkomuseon jossa pikaisesti piipahdin. Saldoksi tuli vaan 7,5 km mutta kello oli sen verran paljon että katsoin viisaammaksi suunnata autolle ja ajoissa iltapesulle. Aikaa meni 1,10 tuntia ja keskisyke 129 porrastelusta huolimatta.

Rapputreeniä Vaasan Hovioikeuden portaikossa

Kustaanpuiston polulla

Sunnuntaina kyläilin koko päivän tuttavan luona ja sain kovin inspiksiä omaan puutarhaan. Koskaan vaan ei tunnu olevan aikaa ideoiden toteuttamiseen kun aina on vaan juoksemassa. No, oma valintahan se on. 

Sunnuntai-illalla lähdin etsimään mäkisempää reittiä jossa saisi tehdä vähän vetojakin. Tytär ehdotti Edvinpolkua. Hei aivan mahtava paikka. Polku ei ollut pitkä mutta sopivasti mäkinen, sain tehtyä oikein hyvän treenin. Löytyi pienempää mäkea ja myös isompaa ja yksi vähän juurakkoisempikin ylämäki. 

Saldoksi ei tullut kuin 6 kilsaa, aikaa meni tunnin sillä ensimmäinen kierros meni ihan ihmettelyyn. Polun juju taisi olla siinä että sen varrella oli erikoinen, pysyvä taidenäyttely. Kaikenlaista eläintä ja oliota ja otusta yms. Hauskaa oli, onneksi kesäillat on vielä valoisia sillä hämärässä olisi saattanut mielikuvitus laukata!

Edvininpolku

Maanantaina palauttelua uimahallissa, aamu-uinti 1 km. Illallakin tuli vielä lähdettyä juoksulenkille vaikka piti mennä vaan kävelylle. Peekoota 6 km. Ihan leppoisaa siis. Lähinnä maisemajuoksua.

Tiistaina kotiuduin ja ajattelin käydä heti pienellä höntsällä Yyterissä. Sitten laskeskelin juoksujani viikon ajalta ja totesin että nyt voisi jo himmailla. Lauantaina Himostrail 26 km joten jätetään sinne paukkuja. Kävin kuitenkin fillarilla pienen lenkin. 10 km ja n. 40 minuuttia. Kävin postissa hakemassa paketin.

Eikös se ole hyvä merkki taas että tekee mieli juoksemaan, vai vaikuttaako siihen vaan nämä mahtavat sortsikelit...huomenna vielä selkäkäsittelyyn, toistamiseen. Toivotaan että sen myötä ei Himoksella polvi petä.

Uimareissuja

Fatijärvi

Tänään olin polkujuoksemassa esikoiseni kanssa. Hän kylläkin meni edellä maastopyörällä ja minä juosten perässä.

Mahtava lenkki. Lämpöä 28 astetta. Metsäpoluilla kyllä hiki virtasi muttei mitenkään tukahduttavasti. Aurinko ei ihan täysillä paistanut mikä hieman helpotti oloa. 1,40 tuntia ja runsas 10 kilometriä joten mielestäni oikein mainio treeni. Polut olivat tosi hyvin juostavia vaikka olivatkin tosi teknisiä, kivikkoa ja juurakkoa. Kalliota ja hyvää metsäpolkuakin riitti.

Meno oli siis reipasta. Lenkiltä seuraava etappi olikin uimaan.

Esikoinen harrastaa enduroa

Uitua onkin nyt päivittäin harrastettu ja useampaankin otteeseen. Ei mitenkään treeninä vaan virkistävänä uimisena, lämpötilahan on huidellut jo viikkotolkulla kolmessakympissä. Onneksi lähistöllä on monenlaista uimapaikkaa. Yyteri nyt on ihan huikea, lähinnä rantalomalaiselle. Mereen joutuu kahlaamaan tovin ennen kuin pääsee varsinaisesti uimaan. Samanlainen, toki pienempi, ranta löytyy Mäntyluodosta, Kallon kupeesta. Topinranta. Siellä kävin uimassa viimeksi kun lapset on olleet pieniä, joskus 20 vuotta sitten. Taas kävin.

Reposaaresta löytyy myös useampia uimapaikkoja. Siellä asti ei ole tavinnut käydä mutta nyt sattumoisin eksyin Siikarannan leirintäalueelle ja siellä oli aivan kympin arvoinen uimapaikka.

Suoraan kalliolta mereen. Helppo mennä, ei ole liukasta tms. Ihastuin paikkaan ihan älyttömästi ja siellä olenkin uinut jo useampaan otteeseen!

SiikarantaCamping

Kaikista lähimpänä kotia on Fatijärvi. Pieni lähdepohjainen lammikko jossa olen paljon aikanaan käynyt. Nytpä vaan siitäkin löysin uuden paikan pulahtaa. Matkaa sinne on vajaa kaksi kilometriä ja vesi erittäin lämmintä, ainakin mereen nähden. Ruosniemessä löytyy myös hyvä uimapaikka jota ensimmäistä kertaa kokeilin erään lenkin jälkeen. 

Tuolla Fatijärvessä kävin uimassa myös torstaiyönä, suoritin juoksuhaasteen kohdan 32. ” juokse yöllä”. Juoksin kotoa vajaan parin kilsan matkan Fatijärvelle, pulahdin uimaan ja juoksin taas takaisin kotiin. Samalla tuli suoritettua myös kohta 28. "juoksun yhteydessä jokin muu liikuntasuoritus", esim. nyt uiminen. Se on tehty jo useammankin kerran tänä kesänä.

Muutama muukin kohta juoksuhaasteesta on kesän mittaan tullut suoritettua. Reposaaressa olin ensimmäistä kertaa varsinaisella juoksulenkillä ikinä, jos ei oteta lukuun paria Räpsöö Runia ja siis samalla tuli tehtyä nähtävyysretki ennestään oudoille poluille. Siis kohdat 11, 19, 28, 32 ja 36 suoritettu ! Vielä olisi jäljellä 13 kohtaa.

Näin kesälomalla on aikaa miettiä jo ensi vuoden tavoitteita. Nappasin itselleni paikan sisäpiiristä"". Muutaman kuukauden treenit siis tiedossa. Tavoitteelliset. Ajatuksena on osallistua ensi vuonna vähän pidemmälle matkalle jossainpäin Suomea. Nutsylläspallaksen 55 km esimerkiksi kiinnostaisi.

Näistä kovista helteistä johtuen on juoksut olleet vähäisempiä, mutta pyöräilemään on tarkentunut mennä. Eräänä päivänä vein työkaverini tutustumaan läskipyöräilyyn ja siinäkin vierähti helposti pari tuntia. Eväät oli mukana ja tietenkin lenkin päätteeksi uitiin Fatijärvessä.

Uiminen olisi yksi asia johon voisin panostaa. Olisi hienoa osata uida kunnolla. 

Martta mökkirannassa

Eka viikko kesälomaa takana. Mustikoita kerätty, mattorannalla käyty, uimassa mennen tullen, pyöräilty, vähän juostukin...mökkeilemäänkin vähän ehditty!

Helteistä menoa

Reposaaren Junnilassa takarannan maisemaa

Yllästunturin huiputuksen jälkeinen viikko on kyllä tullut huolella levättyä. Lämpötilat ovat päivittäin huidelleet kolmessakympissä joten lenkille ei ole ollut järkevää lähteä. Töissäkin oli aika hektinen viikko, sillä osallistuimme SuomiAreenaan. Siellä on viikon ajan oleiltu ulkona helteessä. Asteita parhaimmillaan 35.

Yhtenä päivänä sentään aloitin päivän maauimalassa uimalla kilometrin. Olihan virkistävä aamunaloitus. Taisi olla torstai.

Sunnuntaina kävin ensimmäisen kerran juoksemassa. Yli viikko kisasta. Illalla oli enään parisen kymmentä astetta joten oli jo ihan pakko päästä liikkeelle. Peekoota tuli tunnin ja 8 km. Pikkasen tuntui jaloissa ja kropassa tukkoisuutta. Todennäköisesti viikon helteetkin vaikuttivat.

Maanantai-aamulla jo kävin pirteällä juoksulla Yyterissä. Viisi kilsaa, sisältäen 10 x ripeät mäkivedot. Nyt tuntui jo ihan normaalilta menolta. No, ehkä takareidessä oli kireetä.

Maanantai oli edelleen huippulämmin, illalla lähdin kuopuksen kanssa maastopyöräilemään. Lenkistä tulikin oikein kiva, 29 km ja 2,45 tuntia. Hienoa reittiä pitkin Preiviiki-Yyterin luontopolkuja. Hyvä lenkki.

Likan kanssa pyöräillessä tulee aina lenkistä hyvä. Yksinään vauhti olisi ehkä rennompaa enkä välttämättä menisi ihan kovin teknisistä paikoista noin reippaasti. Mutta taas pysyin pystyssä. Reitti oli tuttua maastoa mutta koska siitä tuli aika pitkä niin uusiakin polkuja löytyi, käytiin katsastamassa kaksi lintutorniakin. Leveäkarin tornilla olen käynyt kerran aikaisemmin juosten. Etelärannan torni oli uusi tuttavuus, sen kyljessä oli uimarantakin. Simmarit mukaan siis ensikerralla. Reitti oli helppo joten sinne osaa toistekin. Parinkymmenen kilsan kohdilla poikettiin jätskillä Kyläsaaressa. Sieltä oli kotiin vielä 10 kilsaa, se mentiin ihan pääosin pyöräteitä pitkin. Yllättävän kevyesti kulki läski asfaltillakin.

Näkymä Etelärannan lintutornilta uimarannalle

Leveäkarin lintutornilla

Keskiviikkona olikin pitkästä aikaa stadionilla treenitehtaan treenit. Auton mittari näytti 28 astetta. Tarkeni siis. Vähän juoksutekniikkaa, 200 m vetoja x 6 ja päälle vatsalihaksia. Hyvä fiilis kun tuli jotain tehtyä. Liian lämminkään ei ollut, yhtä hiki olisi vaikka vaan istuisi paikoillaan aurinkokatsomossa.
Torstaina tuli pieni 2,5 kilsan lenkki rannalle uimaan ja sieltä takaisin eri reittiä 2 km, siis 4,5 km rauhallista hölkkää.
Perjantaina Yyterissä uimassa.
Lauantaina alkoi aamu mattopyykillä. Loput matot lattialta mukaan ja taas menoksi. Samalla reissulla piipahdettiin koirarannan kautta uittamassa Marttaa. Hyvin sekin ui ja tuli itsekin pulahdettua taas kerran. Eipä kauaan malttanut olla paikoillaan kun taas suunta kohti Reposaarta. Tyrniä ja Tyrskyjä Pop up kahvila on auki vain heinäkuun joten sinne siis. Herkkuhetken jälkeen kierreltiin saarta takarannan kautta Junnilaan ja siitä Siikarannan leirintäalueelle.
Siikarannasta löytyi siis aivan mahtava uimapaikka! Upea ! Suoraan kallioilta mereen.

Sunnuntaina extemporee yhteislenkille, kunkas muutenkaan kuin Reposaareen! Juoksijoita oli lopulta vain kolme. Hyvä lenkki saaren ympäri, 6,5 km hyvällä matalalla sykkeellä. Lämpötila taisi olla tuo tuttu 28. Jotensakin oli kuuma. Lenkin päätteeksi miltei suoriksi Siikarantaan uimaan. Hetken uituani tajusin että mulla on vielä juoksuvyö vyötäröllä. Uitin siis samalla puhelimenkin. Hoh hoijaa on nämä helteet jo pehmittäneet päänkin...

Tänä kesänä on tullut uitua enemmän kuin moneen vuoteen, jos nyt ei lasketa mökin laituria. Onneksi täällä on useita vaihtoehtoja uimapaikoiksi. Yyterihän on ihan fantastinen, siellä tietenkin saa hiekkaa joka paikkaan ja joutuu kahlaamaan pitkät matkat ennen kuin voi uida. Tuo Siikarannan kalliopoukama oli kyllä ihan älyttömän hieno löytö, sain siihen kyllä pientä vinkkiä leirinnän respasta, kiitos siitä.

NutsYlläsPallas2018

Eipä olisi uskonut että lähtee Lappiin asti juoksemaan helteessä. Lämpötila oli parhaimmillaan 29 astetta joten juoksukin vähän etukäteen hirvitti.

Lähdimme Hippokerholaisten kanssa ajelemaan hyvissä ajoin Ylläkselle, majoituimme Äkäslompolossa. Ajomatkakin sujui mainiosti vaikka kolmella naisella oli pahin tankkaus meneillään. Muutaman pysähdyksen taktiikalla oltiin matkassa. Torstaina tutustuttiin rauhassa kylän shoppailumahdollisuuksiin ja käytiin myös Yllästunturin juurella katsastamassa lähtöaluetta. 

Juoksu ei itsessään jännittänyt vaan tuo lämpötila ja nesteytys. Toki edessä näkyvä rinne oli vaikuttava mutten tarkoituksella sitä vielä pohtinut. Minulla ei oikeastaan ollut hajuakaan millaista maasto tulisi olemaan. No, kivistä kuulemma...

Edellisenä iltana tsekkailtiin tavarat valmiiksi reppuun. Edelleen tankkausta, hiilareita ja pääasiassa nesteytystä. Vissyä ja urheilujuomaa. Torstaina myöhään myös huomasin yhtäkkiä että vasen polvi on turvonnut, siinä oli ihan nestettä ja kipeä kohta. Mustelma oli vaikken sitä mielestäni ollut loukannut. Vähän huolestuin, kaatuuko koko juoksu siihen että polvi turpoaa rasituksesta. Pistin siihen kylmägeeliä ja toivoin parasta.

Lopulta se ei tahtia haitannut, eikä enempää turvonnut. Mikä lie ollut...

Lähtö tapahtui perjantaina neljältä. Pari tuntia sen jälkeen lähtisivät perusmatkalaiset 134 kilometrille. Lauantaina 55 km lähtö Pallakselta. Noiden matkojen maali oli Hetassa. Vähän kyllä kaipasi sellaista pöhinää mitä oli Karhunkierroksella kun kaikki sarjat päätyivät samaan paikkaan.

Kilpailupäivä meni nopeaan kun runsaan puuroaamiaisen jälkeen lähdettiin ilmoittautumaan ja katsastamaan tunnelmaa. Olihan siellä taas mahdollisuus ostoksiinkin.

Ostin itselleni uuden juoksurepun. Olin sellaista vähän suunnitellut jo aiemminkin ja nyt varsinkin halusin sellaisen mihin mahtuisi myös lötköpullot. Camelbak octainesta oli hyvä tarjous joka siis lähti mukaan. Nyt saisin kahden litran lisäksi vielä kaksi puolen litran lötköä matkaan.

Sitten taas ajeltiin takaisin mökille, syömään. Olin jo juoksurepun pakannut valmiiksi mutta nyt sitten uusi kerta, kertaalleen täytetty juomarakko siirtyi toiseen rakkoon. Reppu oli hyvä ostos, sinne jäi vielä tilaakin vaikka kaikennäköistä sinne pistinkin. Se sopii mahdollisiin pidempiinkin matkoihin.

Syömisen jälkeen vielä kaikenlaista hienosäätöä. Päädyin pitkiin kompressiotrikoisiin, ne olivat toimineet lämpimällä ennenkin. Nyt jos sattuu olemaan matkalla kovin itikoita ne ei pääsisi suoraan iholle, myös kompressio toimii sekä reisissä että pohkeissa. Lyhythihainen paita ja lippis. 

Jalkaan Hokan Speedgoat 2. 

Jo ensimmäisellä kovalla nousulla keskellä karseeta kivilouhikkoa, ajattelin todellakin lämmöllä sitä tyyppiä joka minulle kyseiset kengät myi juoksumessuilla. Ei parempaa kenkää voi olla. Minkäänlaista rakkoa, hiertymää tai muutakaan vaivaa ei juoksun jälkeen jaloista löytynyt.

Sitten oli vielä viimeinen kitutunti ja henkistä valmistautumista tulevaan.

Lähtöalueella oli jo aikamoinen kuhina kun sinne päästiin. Fiilis korkealla ja jännitys ihan selkeästi taivaissa. Kiva törmäillä myös muutamaan tuttuun kasvoon.

Esim. blogituttu Maija-Liisa  , hän oli tullut katsomaan lähtöä ja itse starttaisi seuraavana päivänä. Oli kiva törmätä!

Sitten päästiin matkaan, kellot kilisi tuttuun tapaan ja letka lähti kohti ensimmäistä nousua. Oltiin vähän naureskeltu kun joku oli siihen saanut tunnin kulumaan aikaa. Ajateltiin että olikohan vähän yläkanttiin.

Alkuun olisi saattanut jopa hetkisen juostakin mutta aurinko porotti tosi painostavasti joten ei ihan heti arvannut ampaista juoksemaan. Sitten mentiin rinnettä ylös about 50 minuuttia,  korkein kohta olisi 719 metriä merenpinnan yläpuolella. Kolme kilometriä pituutta. Yllättävän isoa kivirakkaa. Välillä sai vähän askeleita asetella ettei askel muljahdellut.
Eihän sen Pirunkuru heti alussa pitänyt olla...

Yllästunturin huipulla piti hetken jo ihailla maisemiakin. Erittäin vaikuttavaa. Näkyvyyttä oli tosi kauas ja alaspäin lähdettäessä upean näköistä kun kaukaa siinsivät monet tunturit.

Sitten lähdettiin hölköttelemään
tosipitkää alamäkeä.
Sitä riitti ja siitäkin olin kuullut
varoituksia ettei liikaa vaan päästele,
saa vaan etureidet tukkoon.
Menin varovasti  ja jyrkempiä
kohtia kävellen. Totesin kyllä että
oikealla rennolla menolla rullaa
ihan hyvin, kunhan on vähän
etukäteen
harjoitellut tuota alamäkijuoksua.
Sen verran oli irtosoraa että ilman
kunnon polkutossua voisi olla
haastavaa. Varoin myös polvea
sillä sen kanssa on ollut vähän
ongelmaa.
Nyt se oli kyllä teipattu varoiksi,
eikä ainakaan vielä tuossa
vaiheessa oireillut.
Reitti oli alamäkiosuuden jälkeen
kivaa ja juostavaa.

Meno jatkui leppoisasti, vaikka nyt helteen vuoksikin meni rauhallisesti ei varmaan normikelissäkään olisi tuon enempää revitellyt. Varsinkin ylämäissä tuli käveltyä niinkuin moni muukin. No, suurin osa. Kärki oli juossut jo kauas kauas edelle, todennäköisesti ilman isompia kävelyitä.

Välillä oli ihan hyvin juostavaa reittiä, kun pääsi vauhtiin niin taas tökkäsi kävelyksi. Mutta eteenpäin mentiin iloisin mielin. Ensimmäinen huolto oli 7 km päässä Kellokkaassa. Muutama sipsi ja pala banaania, lötköpullot täytin vedellä ja nappasin niihin repusta dexalin elektrolyyttitabletit. Seuraava huolto olisi vasta takaisintullessa samassa paikkaa n. 20 kilometrin päästä. Huoltopisteellä vähän jäin kavereista jälkeen kun kävin vessassa. 

Ei ollut mitää erillisiä bajamajoja vaan piti käydä ihan kunnon posliineilla luontokeskuksessa.

Matka jatkui ja jossain vaiheessa sain kaveritkin kiinni. Hauska huomata että ohitti Kesänkijärven rannalla olevan Kesänginkeitaan, jossa kävin talvella hiihtäen. Nämä seudut ovat minulle toistaiseksi aika vieraita, joten oli kiva tunne kun jotain tuttuja paikkoja tunnisti.
Sitten huomasinkin että oltiin nousemassa Pirunkurua. Siitä olen kuullut hurjia juttuja. Ei se pahempi ollut kuin se ihan ensimmäinenkään nousu. Paljon lyhyempi. Paljon jyrkempi, aurinko helotti tuossa vaiheessa oikein kunnolla. Tuossa nousussa taas kiittelin Hokan tossuja.
Pariin otteeseen ylös kavutessa piti kurkata maisemiakin taaksepäin. Ylhäällä Kesänkitunturin laella ihan pieni hengähdystauko ja energiatankkaus ennen kun taas meno jatkui. Kesänkitunturi kohoaa 535 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Pirunkuru selätetty
Kuva: All About Lappland

Strategianeuvottelu ja energiatankkaus meneillään Hippokerholaisilla.
kuva: All About Lappland

Pyrin n. 2,5 km välein ottamaan lisäenergiaa ja tiheämmin juotavaa. Yhden normigeelin otin puolessa matkassa, muuten aina 2 geelipalluraa kerralla juotavan kanssa. Yhden suolahipun sulattelin kielen alle ihan varmuuden vuoksi. Missään vaiheessa ei kyllä jalat edes yrittäneet krampata. 

Taas oli vähän helpompaa polkua. Välillä aika teknistäkin mutta sitten taas oikein hyvin juostavaa. Sain ihan hyvän menon päälle, polven sivussa pari kertaa ihan hippasen tuntui joten ajattelin että mennään nyt niin kauan kun hyvältä tuntuu. Välillä jo harmittikin kun eteen tuli käveleviä tyyppejä joiden taakse helposti jämähti itsekin. 

Jossain vaiheessa törmäsin taas yhteen sometuttavuuteen, Piaan. Hän tsemppasi ja kertoi ettei pitkälti enään huoltoon ja sitten maaliin. Ihanaa, maali lähestyy.

Polven sivussa taisi jo hieman tuntua enemmän, huollosta kun lähdin taas eteenpäin viimeiselle runsaalle seiskalle kilometrille oli kipu jo pahempaa. Kellokkaassa lötköpulloihin enään pelkkää raikasta vettä ja vähän sipsejä. Lähdin miltei samantien jatkamaan matkaa. Parin kilometrin päässä tuli eteen pieni puro josta oli ihan pakko hörppiä juotavaa. Nyt voin sanoa että olen juonut vettä tunturipurosta! Siinä kohdin oli myös laavu ja vessakoppeja joissa piipahdin, vähän turhaankin. Mutta hei, koko reissulla ei tarvinnut tehdä minkäänlaisia puskapysähdyksiä.
Sitten tuli vastaan pitkät pätkät kivikkoa, jota pääsi hyvin etenemään pitkospuita pitkin. Ne vaan menivät harmillisesti loivasti alaspäin joten en pystynyt niitäkään juoksemalla menemään. Loivat alamäet olivat tuossa vaiheessa jo ihan myrkkyä, jos oli kovin teknistä ylämäkeä jouduin nekin etenemään varovasti kävellen. En tiedä montako kilometriä mahtoi viimeiset alamäet kestää mutta ne piti kävellä. Ihan pieniä pätkiä pystyi hölkyttelemään.

Olin saanut hyvä etumatkan 10-15 minuuttia Hippokerholaisiin mutta muutama sata metriä ennen maalia he saivat minut kiinni joten maaliin päästiin yhtäaikaa. Onneksi sain juostua ne viimeiset parisataa metriä.

Maalissa tyytyväisenä. Aika oli 5:47:45 ja olin oman sarjani kuudes! Wau. Olin kyllä kuvitellut että matka kesti keuemmin. polvensyrjä oli ainoa vaiva, harmillinen toki. Missään muualla ei kolottanut eikä hiertänyt. Energiat oli riittänyt hyvin. Juotavaa oli rakossa jäljellä vielä litran verran. Nestettä siis kului kolmisen litraa.

Päätettiin lähteä mökille pesulle ja ilta kuluikin myöhään päivän koitoksia fiilistellen.

Seuraavana päivänä otettiin rennosti, vähän kävelyä ja edelleen juomista ja syömistä. Etureisissä ja varsinkin pakaroissa tuntui siltä että niitä on taas liikutettu.

Koska olo oli jälkeenpäin mitä mainioin, kieltämättä tulee sellaisia ajatuksia että pitäisköhän ensi vuonna pidentää matkaa. Isoin työ tulee olemaan tuon polven kuntoon saattaminen. Muita esteitä tai hidastuksia ei pitäisi olla.