sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Räpsöö Run, juoksukisa saaristolaismaisemissa


Reposaarihan oli se paikka "vaiks kui kaukan ja iha outoi ihmisii." Joten juoksukilpailu saarella on todellakin aivan uniikki mahdollisuus lähteä haistelemaan merimaisemaa ja vaikka haaveilemaan pidemmästäkin vierailusta siellä. Kisana Räpsöö Run on kaikille sopiva rento juoksutapahtuma. Juuri  sellainen pieni kyläkisa jossa pääsee ihan erilaiseen tunnelmaan kuin jossain massatapahtumissa. Kyseinen kisa on ollut hetken tauolla, nyt sille on onneksi löytynyt uusi järjestäjä. Edellisestä lappujuoksustani Räpsöössä onkin jo muutama vuosi aikaa. Kisa on viikon päästä, 14.5. Minulle se onkin kevään ensimmäinen lappukisa. Jostainhan kisakausi pitää aloittaa ja tämä on juuri sopiva tähän kohtaan. Yllä oleva kuva on Siikaranta Campingin kallioilta.

Räpsöö Runissa ovat matkatkin sopusuhtaista, kuuden kilsan kulttuuripläjäys tai 10 kilsan kilpasarja, jossa kulttuurikierrokseen lisätään vielä tovi rantojen rymyämistä. Lapsillekin löytyy oma matkansa.  

Tämä kuva onkin vuodelta nakki ja jotain...

Reittiin mahtuu siis metsätietä, polkuja, soratietä ja ehkä jokin ihan pieni asfalttipätkäkin. Luulisin että mukaan voisi mahtua myös kallioita ja pyöreitä, meren muovaamia rantakiviä. Kierroksella luvataan näkyvän myös kaikki saaren parhaimmat nähtävyydet. Mikäli et tunne paikkaa entuudestaan, tiedoksi että iso osa reittiä kulkee merenrantoja mukaellen. Joten merimaisemat on taattu. Sarjoja löytyy miehille, naisille, lapsille ja jopa originaaleille paikallisille. Siihen sarjaan voi ilmoittautua myös ne jotka tuntuvat henkisesti kuuluvan kyseiselle saarelle.

Räpsöö Run lähtee tänä vuonna Siikarannan leirintäalueelta. Mikäli et ikinä ole käynyt Reposaarella tai Siikarannan leirintäalueella, suosittelen ehdottomasti käymään paikan päällä. Siikarannalla voipi käydä vaikka vaan kaffeella tai jätskillä, tai nauttimassa merimaisemista upeilla kallioilla. Paikka on ihan miltei jo vakio pysähdyspaikka fillarireissuilla.

Juoksukilometrejä on hiljalleen kertynyt. Huhtikuussa sain kasaan 50 kilsaa. Olen pyrkinyt maltilla lisäämään matkaa. Enemmän on pyöräilty ja uitu ja käyty salilla. Tämän viikon maanantaina juoksulenkki Porin metsässä, 1:02:36, 8 km , avg 130 bpm. Sitä ei ainakaan polkujuoksuksi lasketa, sillä polut on päällystetty sepelillä. Onhan se sitten helppoa baanaa mutta ei ollenkaan saa kiksejä siitä että juoksee kovalla sepelillä keskellä metsää. Tiistaina runsaan tunnin salitreeni ja keskiviikkona jo kunnon maasto- ja polkujuoksua Yyterissä. 1:19, 9.6 km avg 143 bpm. Pori Trail Runners aloitti taas yhteislenkit. Yyterissä oli 12 juoksijaa. Kiva lenkki, ihan reipasta vauhtia mutta sopivaa kyllä. 

Pori Trail Runnersin yhteislenkki Yyterissä

Torstaina olin kuitenkin aika väsynyt edellisen päivän juoksusta joten jätin rapputreenin väliin ja pidin lepopäivän. Olen saanut jossain välissä myös akillesjänteeni jotenkin nutturalle. Olen sitä vähän lepuuttanut. Nyt kyllä luin että vaivaa ei enään hoideta levolla vaan liikkumalla ! Olen aina ajatellut että pohkeenit olisivat tarpeeksi vahvat, nyt kuitenkin olin ymmärtäväni että niitä pitäisi ruveta vahvistamaan. Ihan järkeen käypää.

Viikko on ollut aika aurinkoinen mutta todellakin kylmä. Kovin odotan että kelit muuttuisivat edes vähän lämpimämmiksi. Loppuviikolla oli kaikenlaista muuta puuhaa joten liikunnat jäi vähiin, sunnuntaina onneksi jo tarkeni vähän puuhastella pihallakin.


Yyterin lietteiden pitkospuut ovat hyvässä juoksukunnossa





2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa sympaattiselta juoksukisalta! 😍

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kommentoit 😊 kilpailu oli tosiaan symppis tapahtuma, kielikin oli kohdillaan joten kisasta jäi hieno fiilis.

    VastaaPoista