perjantai 28. elokuuta 2020

Treenit jatkuu...

Päädyin taas kuitenkin jatkamaan tutussa treeniporukassa vielä tulevankin vuoden. Eihän siitä eroon pääse kun ei halua. Sitäpaitsi jonain hektisellä hetkellä olen sanonut tulevaisuuden tavoitteekseni osallistumisen ikäsarjaan vielä ikäneitonakin...sen jälkeen alan kutomaan sukkia.

Sitäpaitsi mitä korkeammalla ikätasolla kisaa, sitä paremmat mahdollisuudet mitalisijoille! Joten jatketaan vielä...

Yritän kuitenkin ottaa vähän rennommin, vaikka kalenterissa olisikin kilsan vetoja voin lähteä vaihtoehtoisesti tekemään jotain muutakin. Yleensä pidän kiinni ohjelmasta. En kuitenkaan ihan pipo kireenä silloinkaan vaan kuuntelen kyllä mieltä ja maallisia tuntemuksia. 

Samaan syssyyn  huomasin ilmoittaneeni itseni polkujuoksukouluun. Se on lyhyt, vain kuusi kertaa joten ajattelin että se olisi kivaa ja vähän erilaista vaihteeksi.


Muutenkin on fiilikset nyt aivan erilaiset kuin viikko pari takaisin. Pari kunnon yhteistreeniä, hauskaa ja kuitenkin tehokasta, toi taas kummasti treenihaluja. Tiistaina oli tiedossa vetoja, 5 x 1 km. Kroppa ei todellakaan ollut sen oloinen että vedot lähtisivät lentoon. Kuinkas ollakaan ohjelmassa olikin kolmen kilsan testilenkki. Vähän lämmiteltiin ensin ennen varsinaista testiä. Siis tykkäsin, matka meni suht kivuttomasti ja maaliin pääsin ilman välikuolemaa. Paukkuja siis ehkä jäi käyttämättä. 15:12, 5.04 keskarilla sykkeet 156/164. Ajasta laskettiin myös cooperin aika, se oli ikäiselleni erinomainen, 2367 m.

Keskiviikkona pitkästä aikaa rapputreenit, alkuun kilsa lämmittelyä hölkkäämällä paikan päälle ja tehokkaan treenin jälkeen pari kilsaa palauttavaa juoksua.


Torstaina meinasin torkahtaa sohvan pohjalle mutta onneksi sain lenkkiseuraa. Teimme treffit polun päähän johon molemmilla on parin kilsan matka ja jatkettiin siitä yhdessä poluille. Kilometrejä kertyi 12.85, aikaa kului 1:55:40 ja keskisyke mainio 123. Hyvä lenkki. Kummasti saa virtaa treenikavereista joten nyt on taas oikein hyvät fiilikset syksystä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti