Lähialueelta löytyi mielenkiintoinen kohde, josta nyt kylläkin oli tarkoitus tutkia vain osa. Myöhemmin pitänee kiertää reitti kokonaan.
Määränpääksi otettiin Kellahden, Ahlaisten retkeilyreitin varrella oleva Kirkkoniitun laavu. Meneillään olevasta epidemiasta johtuen tehtiin treffit Porin satamatien varteen ja siitä lähdettiin patikoimaan, turvaväliä noudattaen. Keli oli aurinkoinen mutta lopulta aika kylmä, joten hieman enemmän olisi pitänyt pukeutua. Aurinko onneksi lämmitti eikä metsään tuullut.
Oltiin etukäteen tutkailtu karttaa, ei ihan paras mahdollinen, mutta riittävä. Tämän vuoden aikana on kuulemma tulossa kunnon kartta koko reitistä.
Reitin alku löytyi hyvin ja opasteita oli matkan varrella, ainoastaan loppupäässä jouduttiin vähän arvailemaan oikeaa suuntaa. Retkikamu on puna-vihersokea ja tälläkin kertaa oli puissa punaiset maalitilkut. Jotenkin sanoisin että saattaa olla haasteellista havaita punainen väri maastossa. Ollaan tuohon törmätty monasti ennenkin.
Alkupätkä oli metsätietä ja aika haasteellista polkua sillä puita oli paljon kaatunut ristiin rastiin. Ei ihan jokaiselle sopivaa maastoa. Kun päästiin varsinaiseen metsään asti oli ympäristö todella hienoa, kalliota ja varpuja ja mättäitä jne. piti hidastaa vauhtia että ehti nauttia ympärillä olevasta metsästä. Aurinko pilkotteli hienosti puiden lomassa. Yhden erikoisen huomion teimme. Reitti sivusi tuulimyllyjä, joita on tuossa kohtaa todella paljon. Aikamme ihmeteltyämme taustalta kuuluvia ääniä tajusimme, että nehän tuleekin noista tuulimyllyistä. Nyt ymmärtää kyllä ihmisten huolen myllyistä. Metsän hiljaisuudesta ei ollut tietoakaan. Myöskin nyt kun aurinko paistoi puiden väleistä, tuli lapojen liikkeistä isoja varjoja jotka välkehti silmännurkassa. Migreeniin taipuvaiselle voi olla ikävää.
Annetaan kuitenkin reitille uusi mahdollisuus ja seuraavalla kerralla lähdetään toiseen suuntaan.
Kuksasta tietenkin nautittiin retkikaffeet ja syötiin muutkin eväät että jaksettiin patikoida takaisinkin. Samaa reittiä lähdettiin takaisin ja niinkuin aina metsäpoluilla, sama reitti toiseen suuntaan on ihan erillainen kuin mennessä.
Retkelle tuli tänään pituutta 8 kilometriä ja aikaa saimme kulumaan evästauko poislukien 2,5 tuntia.
Näinä erikoisina aikoina kun yritetään olla ja elää niin ettei viirukset leviä, on välillä haasteellista pitää huolta itsestään ja myös lähimmäisistään. Luonto on ihanteellinen paikka lähteä rauhoittumaan. Jos ei uskalla yksin lähteä vähän oudoimmille poluille, aina voi ottaa ystävän mukaan, kunhan huolehtii omasta ja kaverin turvallisuudesta. Metsässä on tilaa kulkea parin metrin välein ja ääntä kyllä mahtuu. Jos siellä sattuu törmäilemään muihin metsätyyppeihin, niin voihan sitä piipahtaa hetkeksi jollekin pienemmälle sivupolulle tutkailemaan mihin se mahtaa johtaa.
Reppuun vaan mukaan hyvät eväät, lämmintä vaatetta ja avoin mieli. Nyt ei ole kiire mihinkään.
Kommentit
Lähetä kommentti