tiistai 28. helmikuuta 2023

Hiihtolenkkejä ja polkujuoksua


Nyt on länsirannikollakin ollut mahtavia talvikelejä. Suoraan kotiportilta on päässyt hiihtämään (miltei), kuten myös juoksemaan lumisille poluille. Sukset on olleet marraskuusta asti valmiina ja viime viikolla pääsin eka kertaa ladulle. 100 minuuttia ja 9 kilsaa. Aivan pelkästään nauttien siitä mahdollisuudesta että voi hiihdellä omilla kotiladuilla. Pakkasta oli lähemmäs kymmentä astetta joten jalassa oli perinteiset pertsasukset. 

Viikonloppuna ehdin poluille vasta sunnuntaina. Kalenterissa oli rentoa pk vauhtista polkujuoksua. Ensin pk1:llä ja loppu pk2:sta. Siis todella vaikeaa pitää vauhti tarpeeksi hitaana niin että syke ei nouse. Vähän väliä sai ottaa kävelyaskelia. Pisti hieman nyppimään kun ei tullut tekemisestä mitään. Kun pääsi kakkosalueelle, pystyi jo ihan juoksemaankin. Koska keli oli upea niin kyllä se meno siitä iloksikin muuttui. Aikaa meni 1:10 ja matkaa kertyi runsas 6 kilsaa. Sisältäen alku- ja loppuverrat. Sykkeet 114/130 bpm. Lopussa siis liki kynnystä, mutta muuten sain soviteltua hyvät sykealueet. Ennen juoksua tein myös erillisen 20 minuutin liikkuvuustreenin.


Maanantaina lähdin aikaisin töistä jotta ehdin aurinkoisen aikaan hiihtämään. Onneksi on mahdollisuus liukumiin. Nyt pistin jalkaan nanogripit kun keli oli nollan tienoilla. Kotoa ei suksia tarvitse pitkää matkaa kanniskella kun pääsi ladulle. Se on luksusta ettei tarvitse autolla lähteä ladun varteen. Saan tehtyä hyvinkin rengasreitin joten ei tarvitse kun päättää kumpaan suuntaan lähtee. Taisin pukea liikaa vaatetta, kun aika alkuun jouduin vähentämään kerroksia. Aurinko lämmitti eikä tuulikaan häirinnyt. 

Suuntasin tietenkin Yyteriin. Rannalla oli hyvä latu jota pitkin pääsi rannan päästä päähän. Aivan mahtava keli. Välillä ihastelin maisemia ja jatkoin matkaa. Ulkoilijoita oli jonkin verran liikkeellä ja myös muutamia hiihtäjiä tuli vastaan. Tein vähän ylimääräistä kierrosta ja päätin tulla takaisinkin rantaa pitkin. Saldoksi tuli runsas 16 kilsaa ja aikaa meni 2:34. Sykkeet tällä kertaa 110/130 bpm. Hyvää peekoota. Illalla vielä kehonhuoltoa. 


Tänään vielä uintitreeni. Hyvä palauttelua. Loppuviikoksi on luvattu lämpenevää joten ei meilläpäin ladutkaan kauaa pysy kunnossa. Kun tuulee niin metsän ladut on piankin roskia piukassa. 


Yyterissä on talvipolut parhaimmillaan. Parasta just nyt eikä enään huomenna...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti