Vaara lähestyy...

Juuri luin että  Vaarojen maratonilla mun matkalla on nousua 1340 m. Rukalla oli vaan vaatimattomat 477 m.
Tähän asti olen ollut aika rauhallisin mielin koko kilpailuun. Nyt tuli ensimmäisiä perhosia vattanpohjaan...olihan niitä hetken silloinkin kun pistin ilmon matkaan.

Tänään kävin fyssarilla vähän avaamassa etureisiä, ne olikin hemmetti tositukossa ja kyllä tuntui, enpä taas mennyt turhanpäiten ! Piti vaan saada niihin vähän rentoutta, käyn myös ennen reissuun lähtöä teippaamassa polvensivut, viimeksi oli niiden kanssa loppumatkasta sen verran vaikeuksia että nyt koitan ennakoida vastaavan tilanteen. Ukkovarpaankynnetkin on vielä tallella kun en ole uskaltanut nypätä irti....kohta putoo.

Näin viimemetreillä tulee helposti tunne ettei ole treenannut tarpeeksi ja sitten ehkä liikaa revittelee. Olen suhtkoht tyytyväinen omiin treeneihin, juostu on. Mäkisessä maastossa olisi pitänyt ehkä käydä enemmän mutta kun nämä omat huudit on aika tasaista niin...no poluilla on käyty ainakin. Uudet tossut on sisäänajettu ja hyviksi todettu.

Samoin Inovin juoksusadetakki, se testattiin lauantaina Räpsöö Runissa. Ekan viiden kilsan aikana tuli tasaiseen vettä ja kahdesti oikein kunnon rankka kuuro. Ei ollut siis turha ostos.
Räpsöö Run on pieni tapahtuma joka järjestettiin nyt toista kertaa, Reposaaressa. Tänä vuonna osallistujia oli n. 80. Matkoina 5 tai 10 kilsaa. Me juostiin kaksi kierrosta eli 10 km. Vauhti oli ihan rentoa, ei mitään enkkoja lähetty rikkomaan. Lopussa kyllä puristettiin hurja loppukiri jotta saatiin palkeetkin paukkumaan. Oli tosiaan hienoa juosta vaihteeksi vesisateessa, hapekas keli ja varusteetkin oli sen mukaiset joten hyvältä tuntui. Kisan päätteeksi päästiin saunomaan ja maukkaalle lohisopalle sen päälle. Niin ja räpsöön saaristolaislimppu kainaloon.

Sateinen ja harmaa keli

Lämmittelyä ennen starttia

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

Retrot numerolaput

Vesisade jatkui aika reippaana seuraavan yön ja aamun joten suunnittelemani pitkä polkujuoksu Joutsijärvelle ei sitten innostanut tarpeeksi. Lähdin illalla sitten kotinurkilta mettälenkille. Esikoispoikani lähti mukaan opastamaan hyvää polkureittiä. Ajatus oli reippaasti yli 20 km mutta se typistyi vaan kahdeksikymmeneksi kilometriksi. Keskivauhti oli 7,25 ja vaikka vauhti ei tuon mukaan ollut kova niin tuolla maastossa se oli kyllä ihan reipas vauhti. Miltei 2,5 tuntia.Keli oli taas mitä upein, sateisen päivän jälkeen raikas ja hapekas vaikkakin paikoin märkää ja mutaista. Mutta tämähän oli nimenomaan sitä polkujuoksua.

Lähdimme matkaan Yyterin kulmilta, mukailtiin Yyterinpiikin polkua, Preiviiki-Yyterin luontoreittiä, välillä kapeaa mutaista ja märkää  ja välillä neulaspolkuja, pitkin pellonreunoja ja sorateitäkin vähän. Polkuja tuolla maastossa risteilee niin pitkinpoikin että ilman opasta kyllä löytäisi itsensä ihan muualta kuin pitäisi..

Lenkin ajankohta taisi olla liian myöhäinen kun unta sai odotella pitkään, kroppa tais jäädä kierroksille.

No joo, Kolilla saa ylämäet kävellä....se vähän helpottaa 😆