maanantai 1. kesäkuuta 2015

Sateinen lomapäivä

Vietän siis lomapäivää joka ei ihan odotusten mukaan mennytkään. Sadetta ja kovaa tuulta pidellään seinien sisäpuolella.
Tässäkyllä olen hieman pohdiskellut näitä elämän tosiasioita, eihän se maailmaa hetkauta jos loma kuluu sadetta pidellen. Onhan se lepoa normista hektisestä työpäivästä. Aamulla ei ole kiire herätä kun kerran sataa vettä. On aikaa pinota pyykkikasat kaappiin ja muutenkin järjestellä nurkkia, nyt on myös marjapiirakka uunissa jos vaikka saisin kahvivieraita tänään. Jos tulee suunnitelmiin muutoksia niin vien tortun huomenna työkavereiden iloksi.
Työhuoneeseen on kertynyt pieni kasa kivoja trikookankaita joita pääsen aloittelemaan, pikkupaitaa ja vähän isompaakin...

Viimeviikolla olin jo to-pe lomalla, lähdin vierailemaan kuopuksen luo Vaasaan. Tuli tutustuttua paikkaan noin pintapuolisesti, lenkilläkin kävin (treeniohjelman mukaan...) vaihteeksi mukava taas juosta uusissa maisemissa. En vielä ollut kotiin ehtinyt kun esikoinen soitteli ja tiedusteli olisiko mummulla aikaa piikoa lauantaina...olimmehan tietty suunnitelleet mökin siivousta mutta mielellään sitä kyllä myös on pikkuisen kanssa. Lauantai meni siis siinä ja illalla sain aikaan hyvin pihahommiakin, siirsin kasveja uuteen penkkiin ja istutin kasvimaallekin jotain odotettavaa. Olin ihan tyytyväinen aikaansaannoksiini, sen puoleen onkin hyvä että nyt sataa niin kasvitkin juurtuu paremmin uusiin paikkoihinsa.


Sunnuntaina sitten jo pääsimme saareen vähän raivaamaan ja siistimään paikkoja. Meren äärellä kun ollaan niin kasvu on siellä aika nopeaa joten mies hääri raivaussahan kanssa ja minä sitten siistein niitä paria perennapenkkiä mm. Ensiviikonloppuna toivottavasti on sellainen keli että pääsisi tupaakin siivoamaan ja lämmittelemään vaikka ensimmäisiä saunahenkiä..

Tarkkaan kun katsoo, löytää sateenkaaren..


Tämä viikko on juoksujen puolesta sujunut oikein hyvin, on tullut tehtyä vetoja ja pyrähdyksiä, veekoota ja peekoota...sykkeet on välillä huidellut oudon korkealla mutta leposyke on kyllä niin matalalla ettei pitäisi olla vaaraa ylikunnosta, niinkuin jo joku huomautteli..

Vaasan juoksulenkillä oli mielenkiintoista tossutella uusia reittejä, pitkin Palosaaren rantoja. Oheinen nainen patsasteli Vaasan yliopiston edessä...


Sunnuntaina taas kamun kanssa pitkällä aamulenkillä, keli oli tosi tuulinen mutt ah niin hapekas ja reipas...


Vehnätön kuukausi loppui ja lopputuloksena kevyt olo, luulisin että noin kolmisen kiloa kevyempi...
Tänään vähän herkuteltiin ja sitten tuo vehnätön jatkuu, ehkei ihan niin tiukkana, saa olla maltodekstriiniäkin vähän...

Tämän lomapäivän odottamattomiin käänteisiin kuuluu myös vanhempieni kuskailu, toisaalta hyvähän se on että asutaan lähekkäin. Olisi se vaikeaa jos oltaisiin vaikka eri kaupungeissa. Tätähän tämä arki siis on, kun saa omat lapset maailmalle niin sitten tulee lapsenlapset ja vanhukset, ne onkin sitten ihan oma lukunsa...

Lomaa odotellessa  :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti