Siirry pääsisältöön

Metsäterapiaa ja peruskestävyyttä


Talvi ei vaan tunnu tulevan. Lämpöasteita ja jopa aurinkoakin hetkittäin. Tuulista ja sateista kyllä riittämiin. Juoksukelit oikeastaan siten mitä parhaimmat, ei pakkasia eikä liukkaita. Polut houkuttelevat lenkille ja metsä on vihreänä. Asfaltille pitäisi kuitenkin siirtyä sillä kevään maratonia ei juosta poluilla ja jalat pitäisi taas totuttaa kovaan alustaan.

Tiistaina kävin Martan kanssa metsässä juoksemassa, päiväsaikaan peräti.  Upea keli, metsä vihreänä ja raikkaana. Polut on mainiossa kunnossa. Ruokatunti oli liian lyhyt sillä metsässä olisi viihtynyt pidempäänkin. Aina silloin kun ei mukamas ehdi, juoksuttaa. 1:19, 8.3 km avg 129 bpm. Tiistain lenkin piti olla vauhtikestävyyslenkki, viikonlopun rapputreenit kuitenkin vielä jumitti pohkeita niin päädyin ihan palauttavaan juoksuun.
Keskiviikkona joogatunti ja sen jälkeen karhuhalliin. Vuorossa lihaskuntoa. 




Torstaina piti olla vain kehonhuoltoa, mutta päivällä oli taas niin kutsuva juoksukeli että pieni lenkki oli tehtävä. Metsässä. Martan kanssa taas, nyt vähän lyhyempi lenkki, 58 min, 6.2 km avg 127 bpm. Mutta onhan tuo metsässä juokseminen jo itsessään kehonhuoltoa siinä kuin mielenhuoltoakin. Välillä on vain pysähdyttävä ja nautittava maisemista ja metsän tunnelmasta. Illemmalla ihan ohjattua kehonhuoltoa 45 minuuttia.
Perjantaina pyramiditreeni. Oltiin treenikaverin kanssa tekemässä, ihan ohjeiden mukaisesti. naurettiin kun piti olla lunttilappu kädessä että muistaa millä sykkeillä piti mikäkin matka mennä...
Onnistunut treeni siitä kyllä tuli, 54:32, 8.83 km sykkeet 128/163.
Lauantai meni ikeassa joten se päivä oli siinä. Kummasti siellä saa kulumaan ihan koko päivän.

Sunnuntaina viikon pitkis.Viime viikon laktaattitestin mukaan pitäisi tehdä myös enemmän peekoota. Sitähän on nylkytetty mutta ilmeisesti liian kovilla sykkeillä. Pitänee tarkkailla paremmin lukemia. 2:06, 15.25 km avg 125 bpm. Keskitahti oli 8:17 min/km. Ei huonot lukemat pitkikselle. Pitkästä aikaa tein pitkän lenkin ainoastaan asfaltilla.  Lenkki oli hyvä ja tarpeeksi kevyt, vaikka olisi pitänyt vähän kevyemmin sekin tehdä.
Laktaattitestissä aerobinen kestävyysalueeni on 86-121, vauhdin pitäisi siis olla 9:00-11:00 min/km. Siihen nähden oli liian kova vauhti. Kun tuosta lähdetään vielä hidastamaan pitäisi siirtyä kävelyyn tai vaikka sauvakävelyyn. 



Tällä viikolla on kuitenkin tuota peekoota tullut tavallaan jo kehonhuollosta ja joogasta . Uinnissakin, ainakin minulla, on matalat sykkeet joten sekin on hyvää peekoota ja samoin pyöräily. Siis enemmän kävelyä ja patikkareissuja. 

Tekemisessä pitää olla myös ajatus mukana, viikonloppuna oli jo vähän oireita pipon kiristymisestä. Kaikkea pitäisi tehdä ja moneen paikkaan ehtiä.
Siis muutakin kuin vaan treenaamista.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...