On varmaankin aika miettiä miten edeltänyt vuosi sujuikaan. Luulen että olen vaan juossut ja juossut. Syksyllä kyllä yritin itselleni vakuuttaa että pitäisi pitää ns. ylimenokausi eikä kerryttää pelkästään juoksukilometrejä. Siinä piti välillä ihan tietoisesti olla menemättä lenkille vaikka mieli olisi tehnyt. Ei kai se ole pääasia että saa kauhean määrän pelkästään juoksua vuodelle. Näilläkin treeneillä sitä hiljakseen tulee matkaa jo ihan kiitettävästi. Somen perusteella ihmiset juoksevat ihan hurjia määriä ja välillä sitä ehkä vertailee ja vähättelee omia saavutuksiaan. Aivan turhaan. Pitää olla tyytyväinen että on lähtenyt liikkeelle eikä jäänyt sohvalle vaan suunnittelemaan lähtevänsä. Nostan hattua itselleni vaikka vähän vähättelenkin omia tekemisiäni. Mutten kyllä ole joutunut rasituksen vuoksi pitämään taukojakaan, joten superkompensaatio on ollut kohdillaan. Viimeisen inbody-mittauksen mukaan myös lihasta on tullut lisää ja olen itsekin huomannut että lih...