Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Kesän kohokohtana Valtavaaran Huiputus

Juhannusviikkoon lähdettiin suuntaamalla nokat kohti Oulua. Sieltä Syötteelle ja sitten lopulta Rukalle. Lähdettiin matkaan vasta työpäivän päätteeksi, joten teimme nopean pysähdyksen Oulussa. Hyvän hotelliaamiaisen jälkeen parin tunnin ajomatka Iso-Syötteen kansallispuistoon. Osa seurueesta olikin jo paikan päällä. Esikoisella oli Iso-Syötteellä pyöräilyjuttuja, joten siellä meni pari päivää. Samalla piti myös mummutella 6 veen kanssa. Hänen kanssaan kuitenkin pääsi hyvin tutustumaan ympäristöön, pienin meni fillarilla ja me juosten perässä. Lauantain reissusta tulikin 7.5 km pituinen ja hyvin pieninkin jaksoi. Lähdettiin mökiltä katsastamaan luontokeskuksen ja sieltä alkavan pienen luontopolun. Naavaparran Polku oli itsessään kolme kilometriä. Kivan pituinen perheen pienimmillekin, matkalla muutamia mielenkiintoisia juttuja kuten Naavaparran kolo ja muitakin lapsia kiinnostavia pieniä yksityiskohtia. Piipahdimme myös Annintuvalla. Luontokeskuksella reissun jälkeen syötiin keittolouna...

Monenmoista yhteislenkkiä, fillarilla ja poluilla

Kesäkuun alku on ollut kovin pyöräilyvoittoista. Maastopyöräilyä ja myös toki maantiepyöräilyä. Sekä haaveita uudesta pyörästä.  Maastopyöräilyn yhteislenkkejä Porissa on järjestetty jo todella kauan. Suomen Ladun alajärjestön, Porin Ladun toimesta.  Viime vuonna kovasta kysynnästä johtuen saatiin yhteislenkkejä myös mm. vasta-alkajille ja rauhallisemmasta tahdista tykkääville. Nämä ovat ns. "Etanalenkkejä." Nämä rauhallisemmat lenkit ovat olleet erittäin suosittuja. Tänä keväänä on ollut pelkästään etanalenkeillä aina 30-38 pyöräilijää. Koronasta johtuen lenkit alkoivat vasta keväämmällä, muuten ne taitavat pyöriä melkein ympäri vuoden. Ei kuitenkaan talvi-aikaan. Kevään toinen hidastempoisempi lenkki oli  viime viikon tiistaina Yyterissä. Mukana oli 36 fillaristia, joten kysyntää on. Vaikka maastot ovatkin tuttuja, on niillä kiva ajella porukalla. Pari uuttakin polunpätkää havaitsin. Kahden tunnin lenkki josta tuli kilometrejä 21. Yyterin metsäpoluilla Toinen vastaava ...