Mistä niitä endorfiinejä oikein saa

Satunnaisesti varmaan monella liikkujalla on aina joskus motivaatio hukassa. Treenata pitäisi ja on jopa kalenteriin merkattu milloin mitäkin pitäisi tehdä. Aina sekään ei toimi. On kiire, huono keli, huono päivä, huono olo, laiskottaa...ei ole kaveria kenen kanssa lähtisi lenkille jne.

Kun joskus treenasin ensimmäiselle maratonilleni, etsin huolella netistä itselle sopivan ohjelman ja sitä tuli hyvin noudatettua. Seuraavalla kerralla siitä ei tullut enään mitään. Suhtaudun ohjelmiin jokatapauksessa rennosti, tehdä pitää mutta pitää myös tehdä muutoksia jos siltä tuntuu. Kelikin ratkaisee joskus, pitkän lenkin voi kurjalla säällä lyhentää tai siirtää toiseen päivään. Tai jos vaan muuten on liian tiukka aikataulu tai eipä sitten juuri sinä päivänä nappaa. Kun tekee itselleen stressin kalenteriin merkatuista treeneistä, ei todellakaan lähde liikkeelle kuin hampaat irvessä. Silloin pitää jo pitääkin vaikka viikon tauko tarpeen vaatiessa. Tai edes muutaman päivän.

Kun on kaveri jonka kanssa sopii lenkille lähdöt tai muut treenit, ei olekaan niin helppoa luistaa kun on jonkun kanssa treffit sovittuna.Usein käykin niin että toista väsyttää mutta toinen innosta puhkuen vetää mukanaan, lopulta molemmat on tyytyväisiä. Huonon päivän kohdalla on tosi helppoa olla lähtemättä. Muutamia kertoja kun on juuri noista syistä jahkaillut ja pähkäillyt liian kauan lähteekö ulos vai ei. Yhtäkkiä onkin jo ilta taikka alkaa vesisade niin todella harmittaa ettei lähtenytkään. Välillä taas on ihan hyvä että ei ole sopinut kellonaikoja niin voi kipaista lenkille juuri silloin kun oma aikataulu antaa myöden.

Olen yrittänyt jotain lenkkejä tehdä aamuisin ennen töihin menoa. Uimatreenit on myös mukava tehdä aamulla. Senkin pitää jo illalla päättää lähteekö vai ei ja myönnän että siltikin sitä jahkailee aamulla että viittisköhän kuitenkaan. Aamutreenissä on se hyvä puoli että silloin on päivän treenit tehty ja kotona ehtii illalla puuhastella jotain muutakin. En todellakaan ole mikään aamuvirkku mutta aamutreenin jälkeen olo on kyllä paljon virkeämpi, mieli varsinkin.

Hyvä keino saada lisää intoa on hakea treenikavereita jostain ryhmästä. Ryhmäliikuntatunneilla on paljon jumppaajia yhdessä mutta se ei silti ole sellaista ryhmähenkeä mikä saa ylös soffalta silloin kun sinne uppoutuisi. Toki kun on hyvä jumppa tiedossa ja mainiot vetäjät niin aivan varmasti lähtee tunnille.

Olen nyt parisen kuukautta ollut treeniryhmässä jossa on pitkälti toistakymmentä wannabe-urheilijaa. Mahtava ryhmä joka tosiaan innostaa uusille leveleille. Valkku ohimennen mainitsi saavansa meistä endorfiinejä ja niinhän se on. Me kaikki valmentajaa myöten innostamme ja kannustamme toinen toisiamme. Uskon että kaikki saavat endorfiinejä ryhmätunneillamme, juoksulenkeillämme sekä tuolla somessa ja watsappi-ryhmässämme. Meitä on eritasoisia liikkujia, kaikilla on omat tavoitteensa ja tahtonsa kehittyä. Luulisin että miltei jokainen on itsensä jo ylittänyt jollain osa-alueella. Kaikkien naamalla näkyy vain tyytyväisiä ilmeitä.

 

Tuntuu hyvältä kun voi kannustaa kaveria vaikka sellaisessa jutussa mikä itselle on tutumpaa ja samoin saada kannustuksia itse, kun on saavuttanut jotain uutta.

Vaikka nyt noudatankin ihan itselle räätälöityä treeniohjelmaa ja teen treenit pääasiassa yksin, ja kun niistä välillä tulee kerrottua esim. watsappiryhmässämme, josta saa kaikenlaista, kannustavaa kommenttia niin se on hienoa. Samoin siellä tulee tsempattua muitakin, joten mielestäni se tuo potkua treeneihin. Meillä on kolme kertaa viikossa yhteistreenejä ja niissä varsinkin luodaan sitä yhteishenkeä.

Minusta onkin tärkeää tuo vuorovaikutus, vaikka jokainen ollaankin omilla tasoillaan, silti tuo yhdessätekeminen kannustaa ja antaa puolin toisin niitä hyvänolon tunteita, endorfiinejä.

Endorfiinejä ei siis tarvitse etsiä esim. pitkistä lenkeistä, joissa pääsee flow-tilaan, vaan niitä saa ihan pienistäkin asioista.

Tänään kävin hakemassa niitä hyvänolon tunteita pikältä metsälenkiltä. Kaveriksi sain Leenan treeniryhmästämme. Syksyisen kirpakka keli ja auringonpaiste. Aika upea aamunaloitus.

Maastopyöräilyä TourDePorissa

Lunki retkiryhmä ja Tour De Pori. Eihän se nyt niin rauhallista menoa ollut ollenkaan mitä saattaisi luulla. Juurikin sopivaa minun tasoiselle maastopyöräilijälle. Mielestäni meno oli ihan riittävän reipasta, maisemia ehti vilkuilla vain sivusilmällä. Valitettavasti kuvia ei letkassa ehtinyt ottamaan vaikka maisemat olivat aivan upeita, syksyisiä ruskansävyjä pitkin polkujen reunamia. 

Lähtö oli Porin maauimalasta. Ryhmiä oli useita mistä oli valinnan voinut aikaisemmin jo tehdä. Matkoja löytyi erilaisten vaatimustasojen mukaisesti. Me olimme perheen voimin liikkeellä, minä ja esikoinen ja kuopus. Niemen Lenkkiryhmä. Poika valitsi kaikkein teknisimmän letkan ja tytär vähän vähemmän teknisen ja minä sitten kaikkein helpoimman.

Yhteensä pyöräilijöitä oli n. 180. Erilaisia ryhmiä oli 7, jokaiseen makuun varmaan löytyi sopiva.

Niemen Lenkkiryhmä

Minun valitsemassa ryhmässä oli n. 25 maastopyöräilijää, oli fättiä ja tavallista maastopyörää. Lunki retkiryhmä lähti jonossa kohti Meri-Poria. Suunniteltu tauko olisi Teboililla, pari pientä pysähdystä oli myös matkalla. Etukäteen suunniteltu aikataulu piti hyvin paikkansa, matkaksi tuli 50 km ja aikaa meni kahvittelutauko poislukien hippasen yli 4 tuntia. 

Paluumatka tultiin pääosin eri reittiä. Keli oli poikkeuksellisen hieno lokakuulle, pientä pilveä ja lämpötila reippaasti yli normi syyskelin. Maikkalan mittari näytti reissun loppuessa +16 astetta. Vaatetta oli sopivasti, onneksi ei aurinko paistanut sillä silloin olisi ollut tukalan lämmin.

Reitti oli suhteellisen helppoa, oli soratietä ja vähän asfalttiteitäkin, pyöräteitä jne. Suurimmaksi osaksi mentiin metsässä polkuja ja pieniä metsäteitä, teknistäkin pätkää löytyi ihan mielestäni sopivasti, kivikkoa, juurakkoa jne.

 

Mukana oli monentasoista pyöräilijää ja letkassa matkanteko sujui hyvin, ketään ei moittinut tai harmitellut jos jossain vaiheessa tuli kovin pysähdyksiä teknisestä alustasta johtuen.

Valitsin tuon reitin jo senkin vuoksi että löytäisin hyviä reittejä akselilla Yyteri-Pori. Olihan tuolla reitillä paljon tuttujakin polkuja mutta myös yllätyin kun varsinkin takaisin tullessa oli aivan outoa maisemaa. Tietenkin kun uusille paikoille ilmestyi oudoista paikoista, kuten ennenkokemattomilta poluilta, niin eihän ne tutuilta tuntuneet. Kunnes matka jatkui ja tajusikin missäpäin ollaan.

Maikkalasta lähdettiin kohti Paratiisinmäkeä, Tuorsniemi-Leppäkorpi-Pietniemi-Paarnoori-Uusiniitty-Preiviiki-Mooskeri-Riitasarka-Huhtala ja sieltä Tepparille tauolle. Puolen tunnin paussin jälkeen jatkettiin taas uusin energioin. Nyt mentiin kakkostien toiselle puolelle, kohti Pihlavaa, Rieskala-Enäjärvi-Kyläsaari-Uusinitty. Sitten takaisin tien toiselle puolelle, Paarnoori-Pietniemi-Vähärauma-Musa-maikkala. 

Viime vuonna reissun jälkeen oli takalisto todella kärsinyt ! Nyt ei tullut sellaisia seuraamuksia ollenkaan, varmaankin auttoi myös pyörän uusittu satula.

Maikkalassa oli tarjolla lämmintä

ruokaa, kinkkukiusausta ja kaffetta päälle. 

Kyllä maistui. Sen jälkeen pestiin pyöristä 

isoimmat kurat pois. Kunnon letkulla 

suihkutettiin koko fillari, 

viime vuonna sai samalla kertaa pestä itse 

ajajakin. 

Nyt ei ollut ollenkaan niin kuraista menoa 

joten pyöräkin oli suht hyvässä kunnossa.

Sitten saunaan. 

Uimaankin olisi ollut mahdollisuus. 

Jätin simmarit kotiin ettei ketään vaan 

pääsisi yllyttämään! 

Saunan lauteilla istuminenkin oli 

kyllä hienoa, 

löylyt on komiat maauimalassa.

Tapahtumasta löytyy infoa Porin Tarmon sivuilta ja FB;stä. Ensi vuonna mukaan, TDP on todellakin matalan kynnyksen tapahtuma, ensikertalaisena minäkin siellä oli viimevuonna, takana 3 maastopyöräilykertaa ja hyvin selvisin.

Pyöräilypäivän jälkeen jätin sunnuntaiaamun pitkän juoksulenkin väliin ja menin vasta illalla 1,5 tunnin spinniin. Hyvin siellä vielä jaksoi, ainakin jalkojen puolesta...

Mennään metsään

Treenikalenteria on noudatettu mahdollisuuksien mukaan. Nyt lauantaina kylläkin vaihdoin uintitreenit maastopyöräilyyn. Tyttären kanssa aamulenkillä Yyterin maastoissa, 17 km ja pari tuntia. Suunnattiin ihan rennolla menolla kohti Huhtalaa ja Leveäkarin lintutornia. Sinne ei ihan perille asti fillaroimalla pääse, kapeita ja välillä huonokuntoisia pitkoksia. Joten siis nytkin edettiin välillä pyöritellen, välillä taluttaen ja välillä jotenkuten edetessä kohti lintutornia. Taskussa poltteli yksi twix-patukka evääksi ! Vesi oli kuitenkin niin korkealla että päädyttiin palaamaan takaisinpäin, ennen mahdollisia kahluureissuja.

                                                                                                                                                                                                                                                                           

Twix syötiin sitten paluumatkalla pellonreunassa.

Mahtava aamulenkki taas lähimetsissä.

Olen huomannut että usein huomaamattaan löytää itsensä metsästä. Koiran kanssa suunnataan suoraan metsäpoluille, sillä silloin Martta pääsee irti hihnasta ja molemminpuolin lenkki on paljon mielekkäämpi.

Myös juoksutreenit teen mieluummin metsäpoluilla ja pikkuteillä. Niitähän Yyterissä riittää. Viime viikonlopun pitkikselle Yyteriin sain seuraa kaverista joten pitkis meni taas mukavasti metsäpoluilla. Tänä viikonloppunakin vein juoksukamut metsään. Vaihteeksi Porin metsään.

Pitkä pk-lenkki sujui mukavasti rupatellen kun kiersi maastolenkin kahteen kertaan. 130 keskisykkeellä 15 km ja 1,55 min.

Metsästä ei vaan saa tarpeekseen, miten silmä lepääkään puissa, varvikoissa ja etenkin näin syksyllä yllättävistä väriläiskistä kun puut vaihtavat väriään. Vihreää löytyy lukemattomia eri sävyjä, maasta ja puista ja siltä väliltä.

Myös Martta ilmiselvästi nauttii eniten siitä kun päästään metsänreunaan, polunpäähän ja hän pääsee irti hihnasta. Voi sitä riemun määrää.

Välillä on itselläkin vaikeutta pitää esim. juoksua yllä kun pitää ihastella maisemia. Samat maisemat tuntuvat joka kerta ihan uusilta. Pitäähän niitä sitten ikuistaa kamerallakin, vaikkakaan kamera ei todellakaan sitä oikeaa fiilistä tallenna. Se pitää kokea ja tuntea paikan päällä.

 

Tänä syksynä on ollut jo aikamonta syysmyrskyä. Metsässä tulee yllättävissä paikoissa eteen kaatuneita puita. Paljon niitä on jo siirretty pois tieltä mutta kyllä niitä silti saattaa eteen jossain kaukaisemmalla polulla tupsahdella.

 

Ylellä oli parin viikon kampanja, 24.9.-7.10. Siinä laskettiin paljonko Suomessa kertyi metsäkäyntejä, huikeat 775 996 kertaa. Minäkin tuona aikana piipahdin metsässä useita ketoja. Koiran kanssa, juoksemassa, maastopyöräilemässä, kävelemässä...

Metsässä liikkujan on hyvä tietää esim. mitä jokamiehenoikeudet pitää sisällään. Saat liikkua ja marjastaa ja sienestää mutta paljon pitää ottaa myös huomioon mitä metsässä ei saa tehdä.

Ylen sivuilla kerrotaan miksi laskemme luontokäyntejä Mennään metsään-kampanjassa.