Helteistä menoa

Reposaaren Junnilassa takarannan maisemaa

Yllästunturin huiputuksen jälkeinen viikko on kyllä tullut huolella levättyä. Lämpötilat ovat päivittäin huidelleet kolmessakympissä joten lenkille ei ole ollut järkevää lähteä. Töissäkin oli aika hektinen viikko, sillä osallistuimme SuomiAreenaan. Siellä on viikon ajan oleiltu ulkona helteessä. Asteita parhaimmillaan 35.

Yhtenä päivänä sentään aloitin päivän maauimalassa uimalla kilometrin. Olihan virkistävä aamunaloitus. Taisi olla torstai.

Sunnuntaina kävin ensimmäisen kerran juoksemassa. Yli viikko kisasta. Illalla oli enään parisen kymmentä astetta joten oli jo ihan pakko päästä liikkeelle. Peekoota tuli tunnin ja 8 km. Pikkasen tuntui jaloissa ja kropassa tukkoisuutta. Todennäköisesti viikon helteetkin vaikuttivat.

Maanantai-aamulla jo kävin pirteällä juoksulla Yyterissä. Viisi kilsaa, sisältäen 10 x ripeät mäkivedot. Nyt tuntui jo ihan normaalilta menolta. No, ehkä takareidessä oli kireetä.

Maanantai oli edelleen huippulämmin, illalla lähdin kuopuksen kanssa maastopyöräilemään. Lenkistä tulikin oikein kiva, 29 km ja 2,45 tuntia. Hienoa reittiä pitkin Preiviiki-Yyterin luontopolkuja. Hyvä lenkki.

Likan kanssa pyöräillessä tulee aina lenkistä hyvä. Yksinään vauhti olisi ehkä rennompaa enkä välttämättä menisi ihan kovin teknisistä paikoista noin reippaasti. Mutta taas pysyin pystyssä. Reitti oli tuttua maastoa mutta koska siitä tuli aika pitkä niin uusiakin polkuja löytyi, käytiin katsastamassa kaksi lintutorniakin. Leveäkarin tornilla olen käynyt kerran aikaisemmin juosten. Etelärannan torni oli uusi tuttavuus, sen kyljessä oli uimarantakin. Simmarit mukaan siis ensikerralla. Reitti oli helppo joten sinne osaa toistekin. Parinkymmenen kilsan kohdilla poikettiin jätskillä Kyläsaaressa. Sieltä oli kotiin vielä 10 kilsaa, se mentiin ihan pääosin pyöräteitä pitkin. Yllättävän kevyesti kulki läski asfaltillakin.

Näkymä Etelärannan lintutornilta uimarannalle

Leveäkarin lintutornilla

Keskiviikkona olikin pitkästä aikaa stadionilla treenitehtaan treenit. Auton mittari näytti 28 astetta. Tarkeni siis. Vähän juoksutekniikkaa, 200 m vetoja x 6 ja päälle vatsalihaksia. Hyvä fiilis kun tuli jotain tehtyä. Liian lämminkään ei ollut, yhtä hiki olisi vaikka vaan istuisi paikoillaan aurinkokatsomossa.
Torstaina tuli pieni 2,5 kilsan lenkki rannalle uimaan ja sieltä takaisin eri reittiä 2 km, siis 4,5 km rauhallista hölkkää.
Perjantaina Yyterissä uimassa.
Lauantaina alkoi aamu mattopyykillä. Loput matot lattialta mukaan ja taas menoksi. Samalla reissulla piipahdettiin koirarannan kautta uittamassa Marttaa. Hyvin sekin ui ja tuli itsekin pulahdettua taas kerran. Eipä kauaan malttanut olla paikoillaan kun taas suunta kohti Reposaarta. Tyrniä ja Tyrskyjä Pop up kahvila on auki vain heinäkuun joten sinne siis. Herkkuhetken jälkeen kierreltiin saarta takarannan kautta Junnilaan ja siitä Siikarannan leirintäalueelle.
Siikarannasta löytyi siis aivan mahtava uimapaikka! Upea ! Suoraan kallioilta mereen.

Sunnuntaina extemporee yhteislenkille, kunkas muutenkaan kuin Reposaareen! Juoksijoita oli lopulta vain kolme. Hyvä lenkki saaren ympäri, 6,5 km hyvällä matalalla sykkeellä. Lämpötila taisi olla tuo tuttu 28. Jotensakin oli kuuma. Lenkin päätteeksi miltei suoriksi Siikarantaan uimaan. Hetken uituani tajusin että mulla on vielä juoksuvyö vyötäröllä. Uitin siis samalla puhelimenkin. Hoh hoijaa on nämä helteet jo pehmittäneet päänkin...

Tänä kesänä on tullut uitua enemmän kuin moneen vuoteen, jos nyt ei lasketa mökin laituria. Onneksi täällä on useita vaihtoehtoja uimapaikoiksi. Yyterihän on ihan fantastinen, siellä tietenkin saa hiekkaa joka paikkaan ja joutuu kahlaamaan pitkät matkat ennen kuin voi uida. Tuo Siikarannan kalliopoukama oli kyllä ihan älyttömän hieno löytö, sain siihen kyllä pientä vinkkiä leirinnän respasta, kiitos siitä.

NutsYlläsPallas2018

Eipä olisi uskonut että lähtee Lappiin asti juoksemaan helteessä. Lämpötila oli parhaimmillaan 29 astetta joten juoksukin vähän etukäteen hirvitti.

Lähdimme Hippokerholaisten kanssa ajelemaan hyvissä ajoin Ylläkselle, majoituimme Äkäslompolossa. Ajomatkakin sujui mainiosti vaikka kolmella naisella oli pahin tankkaus meneillään. Muutaman pysähdyksen taktiikalla oltiin matkassa. Torstaina tutustuttiin rauhassa kylän shoppailumahdollisuuksiin ja käytiin myös Yllästunturin juurella katsastamassa lähtöaluetta. 

Juoksu ei itsessään jännittänyt vaan tuo lämpötila ja nesteytys. Toki edessä näkyvä rinne oli vaikuttava mutten tarkoituksella sitä vielä pohtinut. Minulla ei oikeastaan ollut hajuakaan millaista maasto tulisi olemaan. No, kivistä kuulemma...

Edellisenä iltana tsekkailtiin tavarat valmiiksi reppuun. Edelleen tankkausta, hiilareita ja pääasiassa nesteytystä. Vissyä ja urheilujuomaa. Torstaina myöhään myös huomasin yhtäkkiä että vasen polvi on turvonnut, siinä oli ihan nestettä ja kipeä kohta. Mustelma oli vaikken sitä mielestäni ollut loukannut. Vähän huolestuin, kaatuuko koko juoksu siihen että polvi turpoaa rasituksesta. Pistin siihen kylmägeeliä ja toivoin parasta.

Lopulta se ei tahtia haitannut, eikä enempää turvonnut. Mikä lie ollut...

Lähtö tapahtui perjantaina neljältä. Pari tuntia sen jälkeen lähtisivät perusmatkalaiset 134 kilometrille. Lauantaina 55 km lähtö Pallakselta. Noiden matkojen maali oli Hetassa. Vähän kyllä kaipasi sellaista pöhinää mitä oli Karhunkierroksella kun kaikki sarjat päätyivät samaan paikkaan.

Kilpailupäivä meni nopeaan kun runsaan puuroaamiaisen jälkeen lähdettiin ilmoittautumaan ja katsastamaan tunnelmaa. Olihan siellä taas mahdollisuus ostoksiinkin.

Ostin itselleni uuden juoksurepun. Olin sellaista vähän suunnitellut jo aiemminkin ja nyt varsinkin halusin sellaisen mihin mahtuisi myös lötköpullot. Camelbak octainesta oli hyvä tarjous joka siis lähti mukaan. Nyt saisin kahden litran lisäksi vielä kaksi puolen litran lötköä matkaan.

Sitten taas ajeltiin takaisin mökille, syömään. Olin jo juoksurepun pakannut valmiiksi mutta nyt sitten uusi kerta, kertaalleen täytetty juomarakko siirtyi toiseen rakkoon. Reppu oli hyvä ostos, sinne jäi vielä tilaakin vaikka kaikennäköistä sinne pistinkin. Se sopii mahdollisiin pidempiinkin matkoihin.

Syömisen jälkeen vielä kaikenlaista hienosäätöä. Päädyin pitkiin kompressiotrikoisiin, ne olivat toimineet lämpimällä ennenkin. Nyt jos sattuu olemaan matkalla kovin itikoita ne ei pääsisi suoraan iholle, myös kompressio toimii sekä reisissä että pohkeissa. Lyhythihainen paita ja lippis. 

Jalkaan Hokan Speedgoat 2. 

Jo ensimmäisellä kovalla nousulla keskellä karseeta kivilouhikkoa, ajattelin todellakin lämmöllä sitä tyyppiä joka minulle kyseiset kengät myi juoksumessuilla. Ei parempaa kenkää voi olla. Minkäänlaista rakkoa, hiertymää tai muutakaan vaivaa ei juoksun jälkeen jaloista löytynyt.

Sitten oli vielä viimeinen kitutunti ja henkistä valmistautumista tulevaan.

Lähtöalueella oli jo aikamoinen kuhina kun sinne päästiin. Fiilis korkealla ja jännitys ihan selkeästi taivaissa. Kiva törmäillä myös muutamaan tuttuun kasvoon.

Esim. blogituttu Maija-Liisa  , hän oli tullut katsomaan lähtöä ja itse starttaisi seuraavana päivänä. Oli kiva törmätä!

Sitten päästiin matkaan, kellot kilisi tuttuun tapaan ja letka lähti kohti ensimmäistä nousua. Oltiin vähän naureskeltu kun joku oli siihen saanut tunnin kulumaan aikaa. Ajateltiin että olikohan vähän yläkanttiin.

Alkuun olisi saattanut jopa hetkisen juostakin mutta aurinko porotti tosi painostavasti joten ei ihan heti arvannut ampaista juoksemaan. Sitten mentiin rinnettä ylös about 50 minuuttia,  korkein kohta olisi 719 metriä merenpinnan yläpuolella. Kolme kilometriä pituutta. Yllättävän isoa kivirakkaa. Välillä sai vähän askeleita asetella ettei askel muljahdellut.
Eihän sen Pirunkuru heti alussa pitänyt olla...

Yllästunturin huipulla piti hetken jo ihailla maisemiakin. Erittäin vaikuttavaa. Näkyvyyttä oli tosi kauas ja alaspäin lähdettäessä upean näköistä kun kaukaa siinsivät monet tunturit.

Sitten lähdettiin hölköttelemään
tosipitkää alamäkeä.
Sitä riitti ja siitäkin olin kuullut
varoituksia ettei liikaa vaan päästele,
saa vaan etureidet tukkoon.
Menin varovasti  ja jyrkempiä
kohtia kävellen. Totesin kyllä että
oikealla rennolla menolla rullaa
ihan hyvin, kunhan on vähän
etukäteen
harjoitellut tuota alamäkijuoksua.
Sen verran oli irtosoraa että ilman
kunnon polkutossua voisi olla
haastavaa. Varoin myös polvea
sillä sen kanssa on ollut vähän
ongelmaa.
Nyt se oli kyllä teipattu varoiksi,
eikä ainakaan vielä tuossa
vaiheessa oireillut.
Reitti oli alamäkiosuuden jälkeen
kivaa ja juostavaa.

Meno jatkui leppoisasti, vaikka nyt helteen vuoksikin meni rauhallisesti ei varmaan normikelissäkään olisi tuon enempää revitellyt. Varsinkin ylämäissä tuli käveltyä niinkuin moni muukin. No, suurin osa. Kärki oli juossut jo kauas kauas edelle, todennäköisesti ilman isompia kävelyitä.

Välillä oli ihan hyvin juostavaa reittiä, kun pääsi vauhtiin niin taas tökkäsi kävelyksi. Mutta eteenpäin mentiin iloisin mielin. Ensimmäinen huolto oli 7 km päässä Kellokkaassa. Muutama sipsi ja pala banaania, lötköpullot täytin vedellä ja nappasin niihin repusta dexalin elektrolyyttitabletit. Seuraava huolto olisi vasta takaisintullessa samassa paikkaa n. 20 kilometrin päästä. Huoltopisteellä vähän jäin kavereista jälkeen kun kävin vessassa. 

Ei ollut mitää erillisiä bajamajoja vaan piti käydä ihan kunnon posliineilla luontokeskuksessa.

Matka jatkui ja jossain vaiheessa sain kaveritkin kiinni. Hauska huomata että ohitti Kesänkijärven rannalla olevan Kesänginkeitaan, jossa kävin talvella hiihtäen. Nämä seudut ovat minulle toistaiseksi aika vieraita, joten oli kiva tunne kun jotain tuttuja paikkoja tunnisti.
Sitten huomasinkin että oltiin nousemassa Pirunkurua. Siitä olen kuullut hurjia juttuja. Ei se pahempi ollut kuin se ihan ensimmäinenkään nousu. Paljon lyhyempi. Paljon jyrkempi, aurinko helotti tuossa vaiheessa oikein kunnolla. Tuossa nousussa taas kiittelin Hokan tossuja.
Pariin otteeseen ylös kavutessa piti kurkata maisemiakin taaksepäin. Ylhäällä Kesänkitunturin laella ihan pieni hengähdystauko ja energiatankkaus ennen kun taas meno jatkui. Kesänkitunturi kohoaa 535 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Pirunkuru selätetty
Kuva: All About Lappland

Strategianeuvottelu ja energiatankkaus meneillään Hippokerholaisilla.
kuva: All About Lappland

Pyrin n. 2,5 km välein ottamaan lisäenergiaa ja tiheämmin juotavaa. Yhden normigeelin otin puolessa matkassa, muuten aina 2 geelipalluraa kerralla juotavan kanssa. Yhden suolahipun sulattelin kielen alle ihan varmuuden vuoksi. Missään vaiheessa ei kyllä jalat edes yrittäneet krampata. 

Taas oli vähän helpompaa polkua. Välillä aika teknistäkin mutta sitten taas oikein hyvin juostavaa. Sain ihan hyvän menon päälle, polven sivussa pari kertaa ihan hippasen tuntui joten ajattelin että mennään nyt niin kauan kun hyvältä tuntuu. Välillä jo harmittikin kun eteen tuli käveleviä tyyppejä joiden taakse helposti jämähti itsekin. 

Jossain vaiheessa törmäsin taas yhteen sometuttavuuteen, Piaan. Hän tsemppasi ja kertoi ettei pitkälti enään huoltoon ja sitten maaliin. Ihanaa, maali lähestyy.

Polven sivussa taisi jo hieman tuntua enemmän, huollosta kun lähdin taas eteenpäin viimeiselle runsaalle seiskalle kilometrille oli kipu jo pahempaa. Kellokkaassa lötköpulloihin enään pelkkää raikasta vettä ja vähän sipsejä. Lähdin miltei samantien jatkamaan matkaa. Parin kilometrin päässä tuli eteen pieni puro josta oli ihan pakko hörppiä juotavaa. Nyt voin sanoa että olen juonut vettä tunturipurosta! Siinä kohdin oli myös laavu ja vessakoppeja joissa piipahdin, vähän turhaankin. Mutta hei, koko reissulla ei tarvinnut tehdä minkäänlaisia puskapysähdyksiä.
Sitten tuli vastaan pitkät pätkät kivikkoa, jota pääsi hyvin etenemään pitkospuita pitkin. Ne vaan menivät harmillisesti loivasti alaspäin joten en pystynyt niitäkään juoksemalla menemään. Loivat alamäet olivat tuossa vaiheessa jo ihan myrkkyä, jos oli kovin teknistä ylämäkeä jouduin nekin etenemään varovasti kävellen. En tiedä montako kilometriä mahtoi viimeiset alamäet kestää mutta ne piti kävellä. Ihan pieniä pätkiä pystyi hölkyttelemään.

Olin saanut hyvä etumatkan 10-15 minuuttia Hippokerholaisiin mutta muutama sata metriä ennen maalia he saivat minut kiinni joten maaliin päästiin yhtäaikaa. Onneksi sain juostua ne viimeiset parisataa metriä.

Maalissa tyytyväisenä. Aika oli 5:47:45 ja olin oman sarjani kuudes! Wau. Olin kyllä kuvitellut että matka kesti keuemmin. polvensyrjä oli ainoa vaiva, harmillinen toki. Missään muualla ei kolottanut eikä hiertänyt. Energiat oli riittänyt hyvin. Juotavaa oli rakossa jäljellä vielä litran verran. Nestettä siis kului kolmisen litraa.

Päätettiin lähteä mökille pesulle ja ilta kuluikin myöhään päivän koitoksia fiilistellen.

Seuraavana päivänä otettiin rennosti, vähän kävelyä ja edelleen juomista ja syömistä. Etureisissä ja varsinkin pakaroissa tuntui siltä että niitä on taas liikutettu.

Koska olo oli jälkeenpäin mitä mainioin, kieltämättä tulee sellaisia ajatuksia että pitäisköhän ensi vuonna pidentää matkaa. Isoin työ tulee olemaan tuon polven kuntoon saattaminen. Muita esteitä tai hidastuksia ei pitäisi olla.

Hirveetä lenkkiseuraa aamutreenissä

Keskiviikkoaamuna olin seitsemältä jo menossa Porin metsään lenkille. Pari kilsaa lämmittelyä ja sitten loivaa ylämäkeä reippaasti vedellen, n. 200 m. x 8.

Kavereita en saanut aikaiselle treenille, seuraa sain kuitenkin yllättäen kahdesta hirvestä! Ihmettelin puskista kuuluvaa ryskettä ja kun ne sieltä jonkin matkan päästä ilmeistyivät, yllätyin että ne olivatkin hirviä eikä peuroja. Kyllä nekin tuntui minua ihmettelevän. No, ne jatkoivat sitten matkaansa ja minä lähdin toiseen suuntaan kohti ylämäkeä.

Lenkki oli hyvä, tuntui että vedot jaksoi hyvin loppuun asti.

Keskiviikkoiltana vielä pienellä porukalla hiittitreeniä Kirvatsin nurtsilla. Pieniä liikkeitä, tehokkaita sillä yläkropan lihaksissa tuntuu seuraavana päivänä.  Burpee, mun inhokkiliike, sillä ei luonaa minulta. Toisella kierroksella se jo rupesi ehkä tuntumaan oikealta burpeelta, luulisin. Siis edelleen tapahtuu kehitystä. Linkkuveitsi ei toiminut...

Torstaina yllätin itseni olemalla maauimalan altaassa ennen aamuseiskaa! Kilometri tuli saldoksi. Ihanan virkistävä aamunavaus. Tätä lisää.

Perjantaina piti tehdä kunnon juoksulenkki mutta työpäivä oli niin pitkä että suoristauduin soffalle kun pääsin kotiin.

Joten lauantaiaamuna sitten uusi yritys. Meinasin jo senkin siirtää iltaan, onneksi kuitenkin lähdin. Tunnin pk-lenkki. Kävin vähän katsomassa miltä Yyterissä näytti aamulla.

Yyterin uudet pukukopit rannalla

Sunnuntaina vielä illemmalla viimeiselle lenkille ennen Nutsin lähtölaukausta. Edelleen oli tosi lämmin, tunnin verran taas peekoolla ja saldoksi sen 8 km. Lenkki sisälsi myös vauhtileikittelyä, 6-7 reipasta vetopätkää. Nyt olen myös muistanut venytellä ja rullailla jopa muutamaan otteeseen. 

Viimeiset kolme päivää olen pakannut kamppeita reissuun. Miten siihen saakin kulumaan niin pirusti aikaa! Hellettä on luvassa. Pistänkö lyhyet trikoot vai pitkät trikoot, muutkin varusteet on tuottanut vähän päänvaivaa. Tulee olemaan tosi lämmintä mutta ilmeisesti myös itikoita riittää...Juotavaa ja energiaa pitää saada tarpeeksi matkaan. Ne muutkin päivät mitä ei ole juoksemassa tarvitsee miettimistä. Aina on ollut turhaakin kampetta matkassa, mutta mutta..jos kuitenkin tarvii vaihtovaatteita jne. jne. Matkalle pitää varata jotain helppoa evästä,sekä tarpeeksi juotavaa, tankkaus kuumimmillaan.

Olo on nyt ainakin tosi turpea, tankkaus siis alkanut. Auto starttaa aamulla kohti Yllästä, pari kaveria matkaan mukaan ja katsotaan mihin asti päästään ennen ensimmäistä vessapysähdystä...

@visityyteri

Pitkospuilla fillarilla ja lenkkareilla

Lattomeren ultran  jälkeisenä aamuna oli taas aikainen herätys, kummipoika pääsi ripille joten piti kiiruhtaa kirkkoon.

Jalat mahtuivat hyvinkin balleriinoihin vaikka edellisenä päivänä hieman varpaat turvoksissa olikin.

Minkäänlaista isompaa vaappumista ei myöskään ollut askelissa. Hhmm, olikohan sitä nyt sitten kuitenkaan antanut kaikkea itsestään. Maratonin jälkeen oli paikat todellakin jumissa mitä nyt ei sanottavammin havainnut. Sunnuntaina sitten vaan huilittiin. 

Maanantaina lähdin fillarilla töihin, yhteensä 38 km. Yritin pyöritellä kevyesti. Kuopus tuli viikkoa viettämään Vaasasta ja hänen kanssaan tiistaina läskipyörälenkille. Pitipä taas ottaa pieni kevyehkö iltapyrähdys, aikaa menikin likemmäs pari tuntia ja kilometrejä tuli 16.

Pyöräilylenkki oli pitkästä aikaa virkistävää, rennosti mentiin helppoja Yyterin metsäpolkuja, joilta sitten suunnistettiin kohti Preiviikin retkeilyreittiin johtaville pitkospuille, leveää baanaa oli kiva polkea. Renkaista kuului kumea mutta pehmeä surina, läskipyörät liikkeellä ! Sitten ne pitkospuut muuttuivat kapeammiksi. Eipä kauaa mennyt kun tipahdin kyydistä ! Onneksi en kaatunut sinne pöpelikköön, vähän mustelmia ja ruhjeita. Loppupätkän kapeat pitkokset talutin fillaria. On siis vähän treenattavaa tuolla saralla.

Keskiviikkona pieni juhannusjuoksu Yyterissä, mukana kolme kaveria. Tällä kertaa oli vähän vähemmän hyttysiä. Tunnin juoksu, rauhallista menoa.

Sitten vietettiin juhannusta, pari päivää mökillä joten treenit jäi väliin. Kun seurailin porukoiden somekanavia ja mitä ketäkin oli juhannuksena harrastanut, oli ihan pakko sunnuntaina vielä illemmalla tehdä pieni 5 kilsan lenkki. 

Koska ihan pian koittaa lähtö Nuts Pallakselle, tuntuu tuttu paniikki iskevän.

Maanantaina Ruosniemeen juoksemaan mäkiä. On taas kerran nuo mäkiset maastot jääneet vähemmälle. No, kymmenen kilsaa kiersin siellä ylös alas ja eestaas. Ihan hyvää treeniä, mäet on senverran jyrkkiä että alamäet suurimmaksi osaksi piti kävellä. Ajaksi tuli 1.18 tuntia  ja keskisyke 133. Suunnon mukaan korkeutta 189 m. Lenkin päätteeksi kävin lilluttamassa varpaitani läheisessä Ankkalammessa. Enskerralla simmarit mukaan.

Keskiviikko olikin sitten mahtipäivä. Haastepäivä. Treenitehtaan haasteet testattiin stadionilla. Kolmesta sai valita, punnerrus-, kyykky- tai lankkuhaaste. Valitsin lankkuttamisen. Punnertanut en ollut kertaakaan, kyykännyt kyllä ja varsinkin lankuttanut. Enkka oli 6 minuuttia. Suurin osa valitsi kyykkyhaasteen josta valikoitui 2,5 minuutin Wallsit. Olin ainoa joka lankutti joten yleisöä ja kannustusta oli. Minulla nyt tunnetusti on maailman huonoimmat vatsalihakset, siis niitä ei edes ole. Linkkuveitset ja muut istumaannousut ovat minulle mission impossiblea.

Yllätin itseni ja varmaan muutkin. Lankutin seitsemän minuuttia. 

Olo oli ihan huikea, ihan kun olisin tehnyt jonkun huippuajan juoksukilpailussa. Ei voi olla totta, tekniikkakin oli ihan hyvä joten ei moittimista. Loppuun vähän palauttavaa juoksua radalla.

7 minuutin lankkuhaaste ja hymyilyttääkin vielä

Olin koko illan ihan täpinöissäni.

Torstaina sain pari kaveria taas mukaan ja käytiin Kirjurinluodossa juoksemassa n.11 kilsaa. Kivaa vaihtelua juoksumaisemissa. Keli oli tosi lämmin, 26 astetta. Onneksi oli pilvinen taivas niin ei ollut liian tukahduttavaa. Aika 1.19 tuntia ja keskisyke 140.

Sunnuntaina juostiin Hippokerhon kanssa viimeinen
pitkis ennen NutsPallasta. Yyterin polkuja pitkin
kohti Selkämeren Kansallispuistoa. Sieltä Preiviikin
luontoreittiä pitkospuita pitkin takaisin Yyteriin.
Aikaa meni 3,04 tuntia ja kilometrejä kertyi 21,8.
Keskisyke 138.

Nyt oli sellaisia matkaseuralaisia aika kauankin
etten ole ennen törmännyt. Koko lauma paarmoja
pörräsi meen kimpussa, varsinkin minun !
Oliskohan meidän tuoksu jo tuossa vaiheessa ollut
niin herkullinen että ne kuhisi ympärillä. Joten sitä
mentiin vähän rivakampaakin vauhti tovi.
Onneksi ei pistäneet.

Juoksuhaasteesta muuten suoritettu kohta 37. Aseta itsellesi tavoite ja juokse tavoitteeseen. Ultraintervallissa olin laittanut tavoitteeksi tuon neljä kierrosta ja sehän tehtiin!