perjantai 31. toukokuuta 2019

Ilmastotalkoilua ja yksi ainokainen mäkäräinen


Maanantaina pikaisella juoksulenkillä sillä iltapäivällä kiirehdin jo junaan kohti Jyväskylää.
39:34 5.43 km avg 131 bpm. Jyväskylässä työreissulla. Tiistai kului siis peffan päällä koulutuksessa istuen. Onneksi oli hieman vapaa-aikaakin joten lähdettiin tutustumaan kävellen lähitienooseen. 

Käytiin mm. katsomassa minne se kuuluisa mäkikotka on haudattu. Suunnitelmaan kuului myös käydä tsekkaamassa mielenkiintoisen näköiset kiviportaat jotka iltapäivällä bongattiin. Matkalle osui myös vesitorni johon reippaasti kiivettiin portaita pitkin ihailemaan maisemia. Sieltä lähtiessä silmiin osui aivan mahtavan upean näköinen portaikko jossa askelmaa riitti pitkälle asti. Pertsana. 

Neron kiviportaat
Harjun puuportaat
Mullahan ei ollut lenkkikamoja edes mukana ja sekös harmitti. Ei ollut tiedossa että liki olisi noin upea treenipaikka. Kerran ainakin piti kokeilla, onneksi oli hyvät tossut jalassa. Ei kun helmat rullalle ja reippaasti ylös. Mahtavaa! Sitten piti jo kiiruhtaa kohti hotellia. Pientä täsmäshoppailua matkan varrella, mukaan tarttui vähän pyöräilyvaatetta kun oli jopa alennuksessa. Ei sitäkään mahdollisuutta voinut jättää käyttämättä. Keskiviikko meni taas junassa matkustaessa.

Torstaina osallistuin omasta puolestani ilmastotalkoisiin, siispä juoksin töistä kotiin, viikon pitkis. 2:32:38 18.94 km avg 128 bpm. Yritin pitää sykkeen niin että tulisi onnistunut pitkä pk. Pitäisi ruveta enemmän harrastamaan työmatkajuoksua. Idean tähän sain jo aikapäiviä sitten Kantapääopiston Johannalta. Tuntuu vaan että aina on jotain sellaista päivän aktiviteettia että pitää istua autossa. Sekin on kyllä omasta puolestani mietitty niin etten suhaa tuota välimatkaa eestaas vaan yritän sovittaa menot ja treenit ajallisesti yhteen. Usein päivälle tuleekin sitten pituutta.
Perjantaina sitten lepoa treenistä ja illalla piipahdin peräti puutarhan puolelle pihahommiin.

Työmatka juostaan pitkin pyörätietä
Ja sitähän riittää
Onneksi välillä pääsee piipahtamaan
myös poluille

Viikonloppu Tallinnassa. Siellä huomasin jo lauantaina että nilkka turpoaa ja on aika ilkeän näköinen puremakohta. Mäkäräinen oli päässyt puraisemaan palan perjantain pihahommien seurauksena. Ensiapuna jääpussia. Sunnuntaiaamuna ensitöikseen apteekkiin hakemaan puhdistusainetta.
Olen kyllä pari kertaa aiemminkin todennut että olen herkkä kesän ensimmäisille ötököille. Tämä oli kyllä pahin tähän astisista.
Maanantaina sairaslomalla jalkaa potien ja tajusin että taas menee muutama päivä ennenkuin pääsee treenaamaan. Höh ja höh taas kerran.
Lääkekuuri ja parit histamiinit auttoivat alkuun mutta vielä keskiviikkonakin oli pistos hurjan näköinen ja tulehtunut. Hitaasti paranee. Eipä kannata lähteä treenailemaan.

Perjantaina vihdoinkin oli nilkka siinä kunnossa että lähdin töistä suoraan juoksulenkille. Tuli siis viikon tauko yhdestä pienestä mäkäräisestä.
Maastolenkki ja päälle 10 mäkivetoa. Hyvä treeni. 1:26:49 10,31 km sykkeet 136/171

Maastolenkkiä Porin metsässä

Mäkivetoja
tukkimiehen kirjanpidolla

Viikolla ei siis montakaan kilometriä juostu mutta toukokuussa sain kokoon 116,1 km.
Rupeaa nyt jo hieman huolestuttamaan miten suoriudun siitä 55 kilometristä heinäkuussa.




sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Pyöräilyä



Maanantaina oli heti vuorossa hyvää palauttelua pyöräillen. Maantiepyörä sai ensimmäisen varsinaisen kasteensa kunnon lenkillä. Treenikaverin kanssa lähdettiin fillareilla stadionille, jossa oli pieni infopläjäys pyöristä. Valkku kävi meidän aloittelijoiden kanssa vähän läpi pyörän vaihteita, renkaan vaihtoa yms. Sitten tehtiin pieni pyöräily jossa vähän myös katsottiin ajolinjoja ja vaihteiden vaihtoa jne. Meiltä tuli jo mennessä yli 18 kilometriä paikan päälle ja takaisin tullessa tuli jonkin verrran enemmän, sillä tehtiin epähuomiossa pieni ekstralenkki. Kokonaismatkaksi illalle tuli 45 kilometriä, joten aivan passeli reissu. Kivaa vaihtelua.
Tiistaina kävin uimassa 1,5 km.


Vähän aikaa sitten kävin Teskun testissä ja sain tulokseksi mielestäni oikein hyvät lukemat. Sain siis sykealueet ja ohjeistusta miten harjoitella niiden mukaan. Palauteluento on vielä edessä mutta luulen että noista ohjeista sai ihan ne tärkeimmät mitä halusinkin eli sykealueet. Aerobinen kynnys oli kovin matala 124. Peekoota ilmeisesti pitäisi tehdä enemmän ja nimenomaan sykealueella 89-124. Aerobinen kynnys oli 148 ja max 165.

Keskiviikkona oli treenit stadionilla mutta mentiinkin tekemään mäkivetoja. Minä tykkään mäkivedoista. Hyvät vedot olikin, sykkeet nousi ihmeen korkealle. 48:20, 4.72 km sykkeet 147/181.
Torstain vk2 muuttui lennossa maastojuoksuun. Tosi lämmin ja aurinkoinen päivä houkutti enemmän poluille. Porin metsän maastopyöräreitti on mielestäni jo sellaista polkua että voi sanoa polkujuoksuksikin. Katse saa olla tarkkaan jaloissa ettei vetele mitään yllättäviä pannuja. Pitkästä aikaa oli oikein kivaa hypellä polkua pitkin välillä eteen ja vähän sivuttain jne. 1:15, 8.70 km avg 131. Perjantaina pidin jo lepopäivän.



Lauantai meni mummuillessa, aktiivinen päivä sikäli. Pihahommia tein joten sen puoleen tuli hyvin kyykkytreeniäkin. 
Sunnuntaina aamusella reippaillen koirarannalle 2:08 ja  7.1 km.

Tein itsestäni huomion että rupesi pinna kiristymään kun en ollut pariin päivään päässyt tekemään kunnon treenejä. Sunnuntaina vielä illalla kun tuvassa rauhoittui lähdin fillarilenkille. 
2:02 45.35 km avg 109. Johan helpotti. 

Koirarannalla oli aamulla vielä hiljaista

Martta ja Nemo nauttivat täysillä hiekasta ja vedestä


 

Ensi viikolla on meno vielä rentoa sillä tiedossa pari pientä reissua joten ei ihan ehdi liikkumaan niin paljon kun haluaisi. Sen jälkeen pitäisi taas pistää isompi vaihde päälle.
Tämän viikon treenit n. 10 tuntia josta juoksua hurjat 13.4 km. Pyöräilyä 90,5 km.



sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Puolimaraton Yyterissä


Maanantaina kävin hierojalla pistämässä mm. takareittä kuntoon. Olen löytänyt hyvän tekijän, hän ei turhia läpsyttele eikä myöskään liikoja höpöttele. Small talk on kaukana sillä sen verran joutuu puhisemaan ja ähisemään ettei ehdi paljon turhia höpötellä. Tälläkin kertaa oli käsittelyn jälkeen olo ihan kuin kunnon vetotreenin jälkeen. Ei tulisi edes mieleen lähteä samana iltana lenkille...
Tiistaina rento pk-lenkki Martan kanssa. 1:01:28 7.12 km avg 132 bpm. 

Martan kanssa koirarannalla

Uuden fillarin kanssa iltalenkillä
Keskiviikkona ensimmäinen pieni pyöräily uudella fillarilla. Mittaria en laittanut kun piti vaan käväistä mutta taisi tulla 8-10 kilsan pyrähdys. Opettelin lukkopolkimien käyttöä ja hyvinhän se sujui kun vähän harjoitteli.
Torstai ja perjantai edelleen lepoa, venyttelyä ja rullailua ja pientä tankkauksen makua. Ehkä vähän enempi hiilareita ja juomista. Viikko oli hieman hektinen joten oikeastaan vasta perjantai-iltana ehti vähän suunnittelemaan juoksuakin. Normisti kisoissa vaan juoksen miltä tuntuu, nyt jo vähän laskeskelin mitä vauhtia pitäisi mennä että pääsisi alle kahden tunnin. Puolikkaan ennätys on helmikuun hallipuolikkaalta 2:05:13. Jos nyt vähän saisi parannettua aikaa. Eikä mitään paineita.

Lauantaina keli oli mitä mainioin, pilvistä ja tyyntä. Vaatteita vähän mietin ja päädyin pitkiin kompressiotrikoisiin, ei tarvitsisi sitten pelätä mitään kramppeja pohkeissa. Paita oli pitkähihainen ja alla vielä lyhythihainenkin. Jalassa Hokan cliftonit. Maralla sisäänajetut ja hyväksi todetut. Vaatetus olikin ihan kohdallaan, alkuun turhan kuuma mutta kun meno tasaantui niin taisi olla ihan sopiva valinta. Vähemmälläkin olisi toki pärjännyt. Muutamat geelipallerot mukaan, kisassa oli juomana dexal light, googlatin vähän ainesosia jo päättelin että sopii tällaiselle herkkämahaisellekin. Hyvin sopi, ei ongelmia.

Suvi ja Leena ja Kirsi
Leena, Kirsi, Hanna ja Johanna
Kisakanslia oli tänä vuonna leirinnässä eikä hotellilla ja minusta se toimi paremmin näin.
Juoksun hintaan soisi kuuluvan muutakin kuin pelkkä mitali, rusinat yms. Olen silti ihan tyytyväinen järjestelyihin, varsinkin kun juoksu kulki hyvin. Viime vuonna kovin kritisoitiin myös kannustuksen puuttumista ja koska meillä oli nyt omat mahtavat kannustusjoukot ei siinäkään mitään moittimista. Veikkaan että he kannustivat siinä ohessa monta muutakin.

Treenitehtaalla oli hyvä edustus, toistakymmentä juoksijaa. Suurin osa juoksi puolikkaan mutta myös kympiltä löytyi edustus. Maalissakin huomioitiin kun näin komeella porukalla oltiin mukana.

No, lähtölaukaus paukahti ja sitten mentiin. Seurasin kellosta vauhtia ja se oli suurinpiirtein siinä missä pitikin, 5:40 vauhdissa. Kilometrit vaihtui todella tasaisesti, 10 ja 17 km jälkeen hetkellisesti vähän notkahti. Reitti oli tietenkin tuttu jo entuudestaan joten oli helppo ehkä miettiä loppumatkaakin. Suunnittelin jossain loppuvaiheessa kiristäväni vauhtia mutta valkku ehätti jo aikaisemmin potkimaan eteenpäin. Hanaa vaan, viimeinen vaihde päälle ja menoksi! Olihan sitä sitten kiristettävä tahtia, paljon ei ollut enään varaa mutta pienikin vauhdin lisäys riittäisi kahden tunnin alitukseen.

 

Toisella puoliskolla taisin saada kolme selkää kiinni ja maalisuoralla yhden mutta maalissa oltiinkin sitten samalla ajalla. Maalisuoralla meni myös 2 sekuntia nopeammin treenikaveri ohitse.

Pari viimeistä kilometriä menin kyllä pirun lujaa ja se loppusuora viimeisillä voimilla. Kaikki otettiin mummusta irti. Jonkin aikaa maaliin päästyä piti pysyä liikkeellä ettei ihan tipahda, säären etuosat kramppasi mutta onneksi siitäkin selvittiin. Siis mitään ei jäänyt jossittelun varaan, juoksu meni hyvin ja olen itse oikein tyytyväinen päivän suoritukseen. Kaksi tuntia ei mennyt rikki mutta ei harmita. Aika oli 2:00:05. Sykkeet 149/161 ja keskivauhti 5:41. Loppusuoralla pääsin jo reippaasti alle vitosen vauhtiin. Todettakoon etten olisi saanut kaikkea itsestäni irti ilman valkkua joka meitä kuuluvasti kannusti maaliin asti.

Sunnuntaina eli äitienpäivänä jatkui hiilaritankkaus mutta illalla kävin tekemässä Martan kanssa palauttavan juoksun. 47:56 6.05 km avg 127 bpm.

Tästä etapista on taas hyvä jatkaa kohti seuraavia. Ehkä puolikasta pitää yrittää vielä tänä kesänä uudestaan jos saisi tuon viisi sekuntia tiputettua pois. Nyt se viisi sekkaa taisi mennä eräällä juomapisteellä...

Viikolla treenattu viitisen tuntia josta juoksua 34,3 km.


maanantai 6. toukokuuta 2019

Vappumunkkeja ja fillarikauppaa...


Maanantai oli lepopäivä mutta pitihän vähän käydä tsekkaamassa tuttuja polkuja viikon tauon jälkeen. Kierros Yyterin maastoissa 47:49 6 km avg 134 bpm.
Tiistaina olikin vapunaatto joten illan pk-lenkki oli muutama mäkiveto Yyterissä 56:39 6.58 km avg 131/161 bpm 10 x n.80 m näpäkkä ylämäki. 

Keskiviikkona vapunpäivän aamuna lähdettiin porukalla treenitehtaalle vappumunkille ja samalla onnittelemaan päivänsankaria. Isolla porukalla joka taisi olla juhlakalullekin yllätys. Päätinkin lähteä kevään ensimmäiselle fillarilenkille läskipyörällä vaikka nyt ei maastoon asti mentykään. Yllättävän kevyesti kulkee fätti myös asfaltilla, pitäisi vaan useammin ehtiä pyöräilemään. Matkan varrelta sain seuraa Leenasta joka oli ensimmäistä kertaa liikkeellä tuliterällä maantiepyörällänsä.
Minäkin olen tovin aikaa haaveillut maantiefillarista, tai cyclosta. Munkin ja siman sekaan tietenkin keskusteltiin kovin fillareista ja kas kummaa kun yhdellä oli jalassa ostohousut ja toisella myyntihousut niin arvata saattaa mitähän siitä sitten seurasi. Puolen korttelin testiajon jälkeen sovittiin kaupoista. Ajoin elämäni ensimmäisen kerran maantiepyörää. 

Fitti ja Fätti Wappulenkillä

Korean onnenpensas täydessä kukassa toukokuussa ja samalla
muutama sentti lunta ja kaiken kruunaa Bianchi.

Niin, nyt minulla on ihan oma maantiepyörä, Bianchi. No, jokatapauksessa vapunpäivänä tuli pyöräiltyä läskipyörällä n. 39 km ja parisen tuntia. Illalla vähän makustelin uutta hankintaa. Tuntui ihan epätodelliselta. Oli kerrankin nopea kauppa jossa ei turhia mietitty. Käsittääkseni tein ihan hyvän diilin.

Torstaina Katinkuruun maastolenkille  59:14 8.17 km avg 138 bpm. Perjantaina lepopäivä mikä oli oikein mieluisaa sillä ulkona oli todella ikävän kylmää.

Lauantaina vuorossa 5 x tonnin vetoja. Sovittiin treffit aamuun 8.30 mikä oli hyvä sillä olisi saattanut jäädä lähtemättä sillä maassa oli monta senttiä lunta! Muutenkin taas huomasi että vetotreenit on paras tehdä porukalla sillä nytkin olisi tehnyt mieli lopettaa ne jo ensimmäisen 500 metrin jälkeen. Mutta siis tehtyä tuli 5 x 1000 m, alku- ja loppuverrat päälle  1:09 9.44 km avg 141/171 bpm. Vedot aikaan 4:59/5:07/5:05/5:14/5:21. Olen tyytyväinen sillä tonnit eivät olleet mitenkään mukavuusalueella. 

 

Sunnuntaina vielä asfalttipitkis. Pidin sykkeen matalana ja juoksusta tulikin ihan hyvä, 2:06 16.15 km avg 126 bpm.

Kyllähän taas viikkoon tuli ihan hyvät treenit, liikuttu runsas 8 tuntia josta juoksua 46.34 km.

Kunhan lauantain puolimaraton on ohitse voi keskittyä paremmin tuohon Bianchiin !


keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Perhelomailua Lapissa ja vähän treeniäkin ohessa


Kuertunturi

Kevään helleviikko vierähti Ylläksen maisemissa, Äkäslompolossa. Mukana sukset ja juoksutossut sekä pieniä lapsia ja mummujakin tuplasti.
Suorastaan shokkihoitoa lapsiperheen arkeen. Kiva viikko kuitenkin ja treenatakin ehdin mainiosti.
Meitä oli siis matkassa neljä sukupolvea, minä, tytär tytärtensä, 2,5 v ja 5 kk kanssa, sekä minun äitini. Tietty myös tuleva vävypoika. Niin ja kaksi koiraa. Sanomattakin taitaa olla selvää että hulinaa piisasi miltei 24/7.

Mukana oli myös sukset, kävelysauvat ja parit juoksutossut. Pitkät kalsarit oli turhaa, viikko oli erittäin lämmin. Parhaimmillaan 16 astetta ja aurinkoisella terassilla tietenkin ihan hellelukemia. Hiihtämässä olin vain kerran sillä kelit lämpeni ihan huimaa vauhtia. Hiihtolenkki olisi pitänyt tehdä aikaisin aamulla, mutta aamupuuhissa meni aina oma aikansa joten en ottanut mitään stressiä että pitäisi johonkin kellonaikaan juuri päästä liikkeelle. Yhtenä päivänä kävin vävykokelaan kanssa sauvakävelylenkillä Kuertunturilla. Sinne pääsi mukavasti suoraan mökiltä, ei tarvinnut siirtyä autolla mihinkään. Polku ylös oli paikoin jo niin pehmeää että sai kunnolla asetella kenkänsä niin ettei uponnut sinne reittä myöten Muutamia harha-askelia kyllä sattui. Kiva reissu. Mainittakoon että se vävypoika tuli perässä...ei mitenkään kevyt lenkki.


Neljä sukupolvea


Viikon saldona siis yksi hiihtoreissu pari tuntia, miltei samanverran aikaa meni 7 km sauvakävelylenkkiin. Yhtenä päivänä vuokrasin fättipyörän ja sillä tuli tehtyä kolme lenkkiä. Pyöräreitit oli sen verran pehmeitä ettei varsinaisille reiteille maastoon ollut mitään asiaa. Kävin tutustumassa sitten pyöräteitä ja sorateitä mm. Kesänkijärven rannalle. Kerran tyttären kanssa suunnattiin makkaranpaistoon Ylläs1:n juurella olevalle grillipaikalle. Sitten vielä yksi pieni lenkki lähitienoolle. Yhteensä n. 2,5 tuntia kilometrejä 28.




Juoksua kolme kertaa. Ensin pieni tutustuminen lähitienooseen 5.9 km 42 min. avg 131 bpm. Sitten kävin testaamassa nousun Kellokkaan luontokeskukseen 10.18 km 1:07 avg 137/171 bpm. Nousu oli pitkä ja raskas, kova kun ei kotikonnuilla ole moisiin tottunut. Olin oikein tyytyväinen että juoksin koko nousun. Perjantaina tein vähän pidemmän lenkin vähän pidemmällä nousulla 19.1 km 2:18 avg 135/171 bpm.
Lasten kanssa kun oltiin liikkeellä niin piti tutustua ihan vieressä olleeseen kotieläinpihaan.
  
Äköslompoloon asti piti lähteä että näki kamelin


Heräteostoksia mättähällä
Lepoakin tuli ja shoppailtuakin tuli, vähän yli budjetinkin. Yllättäen ostin uudet polkujuoksutossut. La Sportivan Bushido II:set. Jää nähtäväksi miltä tuntuu juostessa mutta ensivaikutelma oli erittäin hyvä. 

Treeniä tuli lomaviikolla yli 10 tuntia. Autossa istuin yli 20 tuntia. Juoksua 35.18 km. Huhtikuussa juoksua tuli lopulta 102.5 km.

 

Lomakelit sattuivat todellakin olemaan hienot. Aurinko paistoi ja lämmitti. Lastenkin kanssa oli kiva olla ulkona. Tuli liikuttua ja levättyä ja oltua perheen kanssa tiiviisti. Shoppailtiinkin ihan mukavasti.

Hieno paikka Ylläs ja Äkäslompolo. Sinnehän mennään seuraavaksi heinäkuussa!