tiistai 10. heinäkuuta 2018

Hirveetä lenkkiseuraa aamutreenissä


Keskiviikkoaamuna olin seitsemältä jo menossa Porin metsään lenkille. Pari kilsaa lämmittelyä ja sitten loivaa ylämäkeä reippaasti vedellen, n. 200 m. x 8.
Kavereita en saanut aikaiselle treenille, seuraa sain kuitenkin yllättäen kahdesta hirvestä! Ihmettelin puskista kuuluvaa ryskettä ja kun ne sieltä jonkin matkan päästä ilmeistyivät, yllätyin että ne olivatkin hirviä eikä peuroja. Kyllä nekin tuntui minua ihmettelevän. No, ne jatkoivat sitten matkaansa ja minä lähdin toiseen suuntaan kohti ylämäkeä.
Lenkki oli hyvä, tuntui että vedot jaksoi hyvin loppuun asti.

Keskiviikkoiltana vielä pienellä porukalla hiittitreeniä Kirvatsin nurtsilla. Pieniä liikkeitä, tehokkaita sillä yläkropan lihaksissa tuntuu seuraavana päivänä.  Burpee, mun inhokkiliike, sillä ei luonaa minulta. Toisella kierroksella se jo rupesi ehkä tuntumaan oikealta burpeelta, luulisin. Siis edelleen tapahtuu kehitystä. Linkkuveitsi ei toiminut...

Torstaina yllätin itseni olemalla maauimalan altaassa ennen aamuseiskaa! Kilometri tuli saldoksi. Ihanan virkistävä aamunavaus. Tätä lisää.
Perjantaina piti tehdä kunnon juoksulenkki mutta työpäivä oli niin pitkä että suoristauduin soffalle kun pääsin kotiin.
Joten lauantaiaamuna sitten uusi yritys. Meinasin jo senkin siirtää iltaan, onneksi kuitenkin lähdin. Tunnin pk-lenkki. Kävin vähän katsomassa miltä Yyterissä näytti aamulla.


Yyterin uudet pukukopit rannalla



Sunnuntaina vielä illemmalla viimeiselle lenkille ennen Nutsin lähtölaukausta. Edelleen oli tosi lämmin, tunnin verran taas peekoolla ja saldoksi sen 8 km. Lenkki sisälsi myös vauhtileikittelyä, 6-7 reipasta vetopätkää. Nyt olen myös muistanut venytellä ja rullailla jopa muutamaan otteeseen. 

Viimeiset kolme päivää olen pakannut kamppeita reissuun. Miten siihen saakin kulumaan niin pirusti aikaa! Hellettä on luvassa. Pistänkö lyhyet trikoot vai pitkät trikoot, muutkin varusteet on tuottanut vähän päänvaivaa. Tulee olemaan tosi lämmintä mutta ilmeisesti myös itikoita riittää...Juotavaa ja energiaa pitää saada tarpeeksi matkaan. Ne muutkin päivät mitä ei ole juoksemassa tarvitsee miettimistä. Aina on ollut turhaakin kampetta matkassa, mutta mutta..jos kuitenkin tarvii vaihtovaatteita jne. jne. Matkalle pitää varata jotain helppoa evästä,sekä tarpeeksi juotavaa, tankkaus kuumimmillaan.

Olo on nyt ainakin tosi turpea, tankkaus siis alkanut. Auto starttaa aamulla kohti Yllästä, pari kaveria matkaan mukaan ja katsotaan mihin asti päästään ennen ensimmäistä vessapysähdystä...

@visityyteri




2 kommenttia: