tiistai 17. lokakuuta 2017

Barcelona Vol. 2

Lokakuun pitäisi olla Barcelonassa sateisin kuukausi mutta lomamme aikana ei sitten satanut tippaakaan. Lämpötila huiteli päivittäin 25:ssä asteessa. Lämpöä ja aurinkoa siis riitti joka päivälle.


Oltiin etukäteen katseltu sopiva pyöränvuokrauspiste ja lähdettiin sitten aamulla etsimään sellaista, joku tiesi sanoa että niitä on siellä keskustan liepeillä useitakin. Suunnitelmamme olisi pyöräillä rannalle. Fillareita ei nyt sitten löydettykään joten hypättiin taas metroon. Metro oli minulle uusi kokemus ja taas ilman tytärtä olisi ollut hieman ehkä hukassa. Metrolinjoja ja -asemia oli ristiin rastiin aikalailla. Tosin kun luotti siihen että toinen tietää minne ollaan menossa, milloin ja miten ja sekin vielä että päästään takaisin, aiheutti sen että itse ei niin tarkkaan niitä metrokarttoja tutkinutkaan. Kyllä ne silti tutuiksi tulivat, paljon liikuttiin metrolla. Se oli nopeaa ja edullista.

Rannalle päästiin ja vallattiin kaksi rantatuolia, niistä kyllä käytiin jossain vaiheessa velkomassa 10 euroa kipale. Tyhmiä turisteja kun ei etukäteen selvittäneet hintoja. Tuli ainakin käytyä Välimeressä uimassa, tosi suolaista vettä ja jo metrin rannasta oli niin syvää ettei jalat yltänyt pohjaan. Yyterissä on hieman toisin. Aallot olivat melkoiset. Makoiltiin sitten auringossa ainakin sen vuokratuolin hinnan verran, ettei ihan turhaan mennyt rahat.

Rannalta kun lähdettiin takaisinpäin niin jo rupesi niitä pyörävuokraamojakin löytymään. Kierreltiin pitkin kujia ja ihasteltiin puistoja ja rakennuksia ja  tutustuttiin taas pariin kirkkoon. 

Parc de la Ciutadellan suihkulähde Gran Cascada

Kuva Kaisan

Lammelle pääsi soutelemaan lintujen keskelle

Katalonian parlamenttitalo

Sunnuntaina vaihdettiin hotellia.

Ennen sitä käytiin vielä tsekkaamassa lähistöllä sijaitseva puutarha, Parc del Laberint d´horta. Horta Labyrinth, Barcelonan vanhin puutarha-museo. Siellä sijaitsee sypresseistä koottu labyrintti. Ihan ei sentään eksytty sinne. Mahtava paikka jonka miltei vahingossa taas löytyi.

Mielenkiintoinen oli myös matka Montjuïc-puistoon. Käveltyä tuli taas oikein kunnolla, pidemmän kaavan mukaisesti.

Pienen ylimääräisen kierroksen jälkeen oli pakko pysähtyä ensimmäiseen pubiin vessaan ja yhden pysähdyksen taktiikalla  nautittiin tapaksia ja sangriaa. Sen jälkeen pystyi taas jatkamaan matkaa.


Labyrintti

Kuva Kaisan

Kuva Kaisan

Kuva Kaisan




Vahingossa eteemme sattui myös portti hautausmaalle. Montjuïc Cemetery. Meinattiin että käydään nyt sitäkin katsomassa ja paikka osoittautuikin aika mahtavaksi. Ällistyksemme huomasimme että hautapaikkoja oli kuudessa kerroksessa ja niitä kivimuureja riitti ja riitti. Ihan kuin pieni kylä. Jälkeenpäin kun asiaa tutkailtiin niin paikka osoittautui yli 50 hehtaarin laajuiseksi, jonkin verran sukuhautoja siis. Paikka on alunperin perustettu 1800-luvulla. Se on paikka johon seuraavalla reissulla pitää tutustua uudestaan. Sieltä lähdettiin jatkamaan matkaa, oli tosi lämmin päivä joten onneksemme löysimme paikallistenkin suosiman näköalapaikan josta sai kylmää juotavaa. Istuskeltiin siellä hetken ennen kuin taas jatkoimme matkaa.



Pieni hengähdystauko























Illan päätteeksi vielä virkistävä
 pulahdus hotellin kattoterassilla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti