maanantai 25. syyskuuta 2017

Yyterin poluilla


Viimeisen runsaan puolen vuoden ajan olen noudattanut minulle laadittua treeniohjelmaa, tasaiseen tahtiin oli kesän mittaan jokin kisa mihin tähtäsi. Maraton oli listan viimeisenä. Juostu siis on ja kyllä myös kehitytty siinä. Tällä viikolla on viimeiset valkun laatimat treenit.
Maratonin jälkeen jäi vähän hassuun olotilaan kun ei tarvinnutkaan lähteä lenkille. Ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt. Mieskin oli ihan sekaisin kun tulin töistä suoraan kotiin enkä jäänyt lenkille. Tuli pestyä pitkästä aikaa ikkunoita, vähän siivoilua sisällä ja ulkona, ommeltua tyttären takinhihat...ne on odottanut korjausta koko kesän ! Muitakin pikkuaskareita on puuhattu, mieli tekisi juoksemaan mutta olen lepuuttanut itseäni.
Sunnuntai juoksun jälkeen oli lepoa mutta jo maanantaina kävin Martan kanssa metsässä leppoisalla polkujuoksuhöntsällä. Hyvin sujui. Torstaina aamulla ennen töihin menoa oli valkun kanssa juoksutreffit, rentoa peekoota. Käytiin läpi maratonia. Ihan hyvältä edelleen tuntui jaloissa. 

Sunnuntaina oli Yyterissä juoksutapahtuma johon olin suunnitellut meneväni. Se olisi ihan järkevää ollut jättää väliin ja antaa kropan kunnolla palautua. Mietin ja mietin mitä tekisin, kerrankin olisi juoksutapahtuma ihan kotinurkilla. Matkoina olisi 10 tai 20 km. 
Päätin lähteä, en voinut olla poiskaan kun kerrankin oli kisa noin lähellä. Toisaalta hullua maksaa 22 euroa siitä että saa juosta lappu rinnassa samoja polkuja missä muutenkin käy lenkillä. No sinne siis aamulla fillarin kanssa. Lähdin tuohon lyhyemmälle matkalle. Keli oli aivan mahtava, aurinko paistoi ja oli niin lämmin että lopulta vaihdoin paidankin lyhythihaiseen. 
Yyterin piikki järjestettiin jo 49. kerran mutta nyt koko kisa oli siirretty ns. metsään, poluille. Aikaisemmin reitti on lähtenyt myös Yyteristä mutta päätynyt maauimalaan. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa sekä lähtö että maali oli Yyterissä. Reitti oli kyllä hieno. Minusta hyvä uudistus. Sain juoksuseuraa Treenitehtaan Hannasta ja matka taittuikin kevyesti välillä rupatellen ja tsempaten. Aikani oli 1.03 jotain...ja mielestäni hyvä aika metsäpoluilla. Seurailin vaan sykettäni enkä mitenkään vauhtia. Hyvä juoksu. Seiskan kilometrin kohdalla hieman rupesi polvensivu vaivaamaan muttei onneksi ihan pahasti. Loppupätkä juostiin biitsillä vesirajassa, kesäisen aurinkoisessa kelissä, syyskuussa ! Mahtavaa. Maalisuoralla pikkasen puristin lisää tehoa, hyvin meni.



Kävin hotellilla pesulla ja sen jälkeen sattui ja tapahtui taas vauhdilla, sovittiin kaverin kanssa treffit puolukkametsään. Fillarilla kotiin tekemään evästä mukaan ja menoksi. Kotona olin vasta illalla puolkasin aikoihin. Puolukkaa tuli puolitoista ämpärillistä, että ihan hyvä reissu. Tuli heti palauttavaa liikettä juoksun jälkeen. Metsäreissukin oli aivan mahtavaa tuollaisessa syyskelissä. Aurinko paistoi kuin kesällä konsanaan. Me kaverin kanssa ollaan vähän pöhköjä tyyppejä. Tän kyseisen ystävän kanssa olen joutunut vaikka mihin ihmejuttuihin. Nyt päädyttiin järveen. Enhän minä nyt ole "pekkaapahempi", jos toinen haluaa uimaan niin minä kanssa. Ulkolämpötila oli 15 ja järvivesi lämmintä. Niin että sellainen puolukkareissu. Tänään maanantainakin oli vielä aurinkoinen ja lämmin päivä, tein pihahommia ja perkailin niitä puolukoita. Tälle päivälle merkityn pk-lenkin jätin väliin. Katsotaan sitä sitten huomenna.


Välillä joutui oikein kiipeämään
että pääsi kunnon apajille
Eikä tässä vielä kaikki...


Lämmintä oli järvivesi...
Olen tässä opetellut maastopyöräilemään. Hommasin fättipyörän ja on aivan mahtavaa pyöräillä tuolla Yyterin metsissä ja poluilla, hei...ihan kuin kotipihalla painelisi !


Tällaista menoa siis luvassa syksyyn..



4 kommenttia:

  1. Onnea hienosti juostusta fiilistely-Piikistä! Minä en ole osallistunut siihen vielä kertaakaan, vaikka monta kertaa on pitänyt. En ole käynyt Yyterin poluillakaan juoksemassa ja sinne ottaisin sinut mielelläni oppaaksi. ;) Tuo läskipohjapyöräkin näyttää inspiroivalta ja uintikuvat. Sulla on ollut mahtava viikonloppu. =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marika! On ollut mielessä monen monta kertaa ne yhteislenkit, pitää järjestää sellainen tässä syksyllä.

    VastaaPoista
  3. Moikka taas!

    Lisäksi mä haastaisin sut näyttämään ja esittelemään sun varpaat! Toivon sinun olevan tarpeeksi rohkea riisuaksesi sukkasi. =)

    https://hirveetamenoa.blogspot.fi/2017/10/paljasteluhaaste-nayta-mulle-sun-varpaat.html

    Tulehan vinkkaamaan, kun olet tehnyt postauksen. Ja palataan siihen polkujuoksuun..!!?? =)

    VastaaPoista
  4. Ai sentään sua....todettakoon että varpaat on joskus olleet aika hurjankin näköiset ! Pitää vähän sulatella aihetta :)

    VastaaPoista