maanantai 18. helmikuuta 2019

Hallipuolikkaalta pokaali kainaloon



Viikon huipennus oli lauantaina Karhuhallissa. Apk- maratoonarien perinteinen hallimaraton ja -puolikas. Minulle tätä perinnettä on kertynyt toki vasta kaksi kertaa. Puolikkaan aika parani rutkasti viime vuodesta ja samalla juoksin oman ennätykseni.

Tapahtumana hieno ja hyvin järjestetty. Kompakti kokonaisuus, koska kaikki kiertävät samaa rataa niin tunnelma on tiivis ja kannustava. Todellakin kaikki olivat tavallaan samalla viivalla, yhtään ei tiennyt minkä tasoisia juoksijoita meni vierellä sillä oli ihan tarpeeksi hommaa huolehtiessa omista kierroksista. Osallistujia oli kummallakin matkalla 60 . Puolikas starttasi aamulla ja kokonainen iltapäivällä.
Puolikkaalla kierrettiin rataa 53 kertaa, vähän pidempään kuin viime vuonna sillä rataa tuossa matkan varrella uudelleen mittailtiin ja lyhyeksi todettiin. Kuullostaa tylsältä juosta 400 metrin rataa noin monta kertaa mutta minusta se on ihan kivaa vaihtelua. Koko ajan on seuraa ja kannustusta ja reaaliajassa näet vauhdin ja kierrokset ja jopa sijoituksenkin. Normistihan paremmista juoksijoita ei lähdön jälkeen ole havaintoa mutta nyt oli kiva seurata nopeimpienkin kisaajien menoa.

Ei ollut ylämäkiä eikä vastatuultakaan, sisäilmakin taisi olla parempi kuin viime vuonna.




Juoksu alkoi varmaan totisella tatsilla, hymy rupesi irtoomaan vasta kun kehotettiin hymyilemään aina kun meni maalikameran ohi. Aivan niin, eipä sitä hymyilyä ole tullut treenattua samaan tahtiin kuin juoksua. Onhan sitä aina jonkinlainen virnistys , mutta 53 kertaa pitäisi saada julkaisukelpoinen hymy. Johan se jo nauratti ajatuksenakin aina kun meni kyseisen kaarteen ohi. 

Olihan silti koko juoksu pääasiassa niin kivaa että meno hymyilyttikin, viimeistään siinä vaiheessa kun ohitti omat huoltojoukot.

Meidän huolto muutenkin oli mahtavaa, kannustusta ja tsemppiä oli riittämiin ja evästäkin tietty !


Pari ensimmäistä kuvaa Apk-maratoonareilta.
Muut kuvat hallista Maikun ja Epun ottamia.





Viikko oli ihan normi treeniviikko, vähän ehkä kevyempi. Maanantaina tonnin vetoja viisi kertaa. Vähän jäinen keli mutta nastakengillä pärjäsi. Vedot aikaan 5:20, 5:11, 5:24, 5,09 ja 5,29. Ei ihan tasaista. 50:26, 8,11 km ja sykkeet 140/162. Keli varmaan vähän verotti vetojen vauhtejakin. Tiistaina lepopäivä. Keskiviikkona tunnin lihaskuntotreeni. Vähän kevyemmin jalkaosastoa mutta kyllä se siltikin reisissä seuraavana päivänä tuntui. Torstaina puolen tunnin kevyt juoksu. Järkyttävän jäinen keli edelleen mutta nastat kehiin niin onnistui, 30:34, 3,4 km avg 121 bpm.

Sitten vaan kunnon venyttelyjä ja vähän rullailua. Varsinaista tankkailua ei ollut, sen verran herkkämahaisena vaan tarkkailin syömisiäni ettei tulisi mitään ylläreitä. Aamulla oli aikainen herätys että ehti syödä aamupuuron hillolla ja kiisselillä ja kananmunan. Banaani poskeen kun lähti kotoa. Startti oli jo 10.00.


Treenitehtaalla oli tulossa moni muukin juoksemaan puolikasta joten tällä kertaa oli ihan oma huoltajakin mukana. Aikomus oli nyt hieman parantaa puolikkaan aikaani, joka siis oli edelliseltä kesältä n. 2.07. Lähdin kuitenkin liikkeelle ilman isompia paineita, kuhan juoksisin niin kuin hyvältä tuntuu. Mielestäni juoksin tasaisesti koko ajan. Screeneiltä oli kiva seurata kierrosaikoja ja mahdollista sijoitusta, samalla näki montako kierrosta on vielä jäljellä. 
Kierrokset väheni pikkuhiljaa ja yhtäkkiä oli enään 15 ja sitten ne jo hurahtelikin vauhdilla. Luulen ettei vauhti siinä vaiheessa mihinkään kiihtynyt mutta siltä vaan tuntui. Viimeisten 3-4 kierroksen ajan pisti makeesti kylkeen.
Lähdettiin kaverin kanssa yhtä matkaa ja koko ajan kuulin että hän tulee mukana, ihan viimeisillä kierroksilla tuli pientä eroa ja olin maalissa aikaan 2.05.12. Keskivauhti oli 5,56 ja sykkeet 148/162

Osa juoksijoista oli jo ehtinyt lähteä, yhteensä treenitehtaalta oli mukana 8 puolikkaalle osallistujaa





Sunnuntaiaamuna paistoi aurinko täysillä joten lähdin Yyteriin tutkailemaan missä kunnossa juoksubaanat on. Muutama ensimmäinen juoksuaskel tuntui tosi makealta persuksessa ja askel oli aika kankea. Kyllähän meno siitä vertyi, rennolla askelluksella mentiin nastureiden avustuksella, muuten ei olisi pärjännyt. Kävin jäisellä rannalla kääntymässä, 51:58, 5,63 km avg 119 bpm. Sopiva palauttava treeni ja iltapäivällä vielä samoille huudeille koiran kanssa. Nyt rauhassa kävellen ja nauttien aurinkoisesta talvipäivästä. Puolentoistatunnin lenkki.


Ranta oli ihan peilijäätä, siinä oli kuitenkin kevyt juosta.
Nastalenkkareilla.


Vähän fiilistelyä
iltakaakaon merkeissä

Viikon liikunnat yhteensä liki 7 tuntia, joista juoksua 38,2 km.
Seuraava rypistys onkin sitten huhtikuussa Karhuviesti ja toukokuussa todennäköisesti revanssi puolikkaalla Yyterissä !
Fiilis on vähän sellainen että kovempaa pystyisi helpolla menemään, kunhan vaan uskaltaisi päästää hanan irti.


4 kommenttia: