sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Vihdoinkin hiihtämään


Maanantain uintireissu piti jättää väliin joten tein illalla koiran kanssa reippaan kävelylenkin. Vaikka vauhti oli mielestäni reipasta ei keskisyke yltänyt edes sataan. Garminin mukaan helppo suoritus joka tehosti hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa vain hiukan. 1,38 tuntia ja 7,64 km.

Jostain kumman syystä olen ollut vähän saamaton, veto pois oikeastaan. Joten tiistain vk2, tasavauhtinen jäi sekin väliin. Olin kuitenkin taas reippaalla kävelyllä. Maanantain tapaan suoritus ei ihmeemmin kehittänyt mitään, aika kuitenkin 1,28 ja 7 km.
Oli kuitenkin mukava reippailla talvisessa kelissä, pitkästä aikaa kiertelin vähän lähitienoota katuja pitkin.


Minä ja Maikku, aina yhtä pirteä ilopilleri
Keskiviikkona lihaskuntotreeni. Se olikin tehokas ja varmaan piristi sillä seuraavana päivänä olikin virtaa vaikka  kuinka pitkään. Torstaina oli siis lepopäivä, kalenterissa. Nyt vaan oli sellainen olo että pitää päästä uimaan. Kävin siis pulikoimassa 1100 m, nyt ei ollut palikat kohdillaan eikä flow vienyt mennessään. Tulipa uitua. Illemmalla vielä joku minut ylipuhui ( ei kauheasti tarvinnut ehdotella) juoksemaan Karhuhalliin. Tovin sitä mietin sillä vuoro alkoi vasta illalla 19.30 joten pitkäksi menisi. Lähdin kuitenkin sillä vaihtoehtoisesti olisi joutunut perjantaina pakkaseen tekemään mäkivetoja. Sisäratajuoksu houkutteli enemmän tällä kertaa.
Treenistä tulikin sitten se viikon puuttuva vauhtilenkki. 10 km ja 1 tunti, keskivauhti 6,02 avg 148 bpm. Kannatti lähteä. Hyvä treeni.

Perjantain pidin lepopäivänä.



Lauantaina oli uintitreenit. Vähän tekniikkaa ja uitua tuli 1275 m. Tällä kertaa krooli sujui taas ihan jopa hyvin. Suunnitelmissa oli vielä  iltapäivällä lähteä katsastamaan josko Yyteriin jo oltaisiin saatu latuja. Kun sain siskonmakkarasopan valmiiksi otin sukset kainaloon ja lähdin matkaan. Löytyihän ne ladut sieltä. Ihana tunne kun pääsi sivakoimaan. 
Keli oli pilvinen, lämpötila ihan nollassa ja sitten rupesi vähän tupruttelemasta luntakin. Siinä vaiheessa kun hiihto meni perstreenin puolelle, käännyin takaisinpäin. Lumi siis rupesi kerääntymään suksen pohjaan. Onneksi se helpotti mutta paluumatka oli vähän takkuisempaa. 




Kelistä huolimatta oli hieno hiihtoreissu.  Siis pääasia että oli hiihtämässä.Matkaa ei olosuhteista johtuen kerääntynyt kuin n. 7 km ja aikaa meni 1,07 tuntia.
Illansuussa alki taas lumisade, mietin miten on latujen kunto seuraavana päivänä...

Sunnuntaina lähdettiin kuopuksen ja koirien kanssa aamulenkille metsään, lunta oli kyllä ihan kahlattavaksi asti. Käytiin tarkistamassa miten on latujen laita ja olihan ne jo ajettu. Huh helpotus. Tunnin reippailu aamulla ja iltapäivällä sitten lähdin taas ladulle.




Minun ei tarvitse kovinkaan pitkään kävellä kotiportilta ladun alkuun, ajallisesti ehkä 5-10 minuuttia riippuen mihin suunnistaa. Pakkasta oli n. 8 ja aurinko ehkä hieman pilkotti. Rapsakka keli. 
Suuntasin kohti Yyteriä. Yhteensä kilometrejä tuli 15 ja aikaa meni 2:27. keskisyke 113. Suksissa ei ihan paras luisto ollut mutta eipä minnekään ollut kiire. Eikä tarvinnut suorittaa, treeniohjelmassa ei ole hiihtoa.



Ihana vaan nauttia maisemista ja hiihtää. 

Jostain syystä juoksua ei tälle viikolle kertynyt kuin 10 km. Hiihtoa ja uintia vähän enemmän. 
Viikon aikana tuli liikuntaa yli kymmenen tuntia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti