Siirry pääsisältöön

Ei peRrkele..

Eihän tästä tule yhtään mitään. Pelkkää haahuilua ja saamattomuutta. Hyvät treenisuunnitelmat mutta toteutus jää puolitiehen. Eilen illalla pakkasin kamat valmiiksi että käyn ennen töihin menoa pienen lämmittelylenkin ja päälle kunnon voimatreeniä. Arvatkaapa miten kävi. Muistaakseni olen muutamaankin otteeseen ajatellut aamulla nousevani ajoissa mutta kuitenkin sitten jäänyt loikoilemaan sängyn pohjalle, kun ei kerran ole pakko. Jos sitten töiden jälkeen...pyh.

Kerran viikossa on fysiotreeni mutta senkin jälkeen on 6 päivää vapaana. Joo, sain kyllä ylimenokauden ohjelman mutten oikein ole siihenkään vielä päässyt kiinni. Toki olen käynyt juoksemassa mutta kuitenkin on sellainen olo että ei ole mitään tehty.
Sitten lueskelee muiden treeniblogeja ja somepäivityksiä ja ihmettelee mistä hemmetistä niiden energiat kumpuaa ?
Kotona on miltei kokovuoden kunnon siivoilut tekemättä, on ollut vähän muita mielenkiinnon kohteita tänä vuonna. Nyt kun olisi aikaa puunata ei tiedä mistä nurkasta aloittaa joten se jää taas siihen. Todettakoon etten ole muutenkaan mikään himomoppaaja. Pari kertaa oli lähellä etten heittänyt mattoja pihalle mutta kun juuri sinä viikonloppuna paistoi aurinko...eihän siinä ollut vaihtoehtoja kun lähteä ulos.
Töissäkin on ollut suht hiljaista ja sekin tuntuu väsyttävän valmiiksi iltaa ajatellen. Toisaalta luulisi että kun on oikein hektinen työviikko niin väsyttäisi mutta silloin varsinkin riittää virtaa jota on hyvä päästellä lenkkipoluilla.

Pitäisi vaan olla valmiit treenit jonkun kanssa sovittuna niin tulisi lähdettyä ilman sen kummempia mietintöjä jaksaako vai ei. Nyt on sentään vielä hyvät kelit, ei ole liukasta eikä mitään märkää lumisohjoa tai jäätä, pimeää on arki-iltaisin mutta sitten pitää vain valita sellainen paikka missä on valoja matkan varrella, tai laittaa otsalamppu..

Pistin extemporee uuden juoksutakin tilaukseen joten katsotaan inspiroiko se lenkkipoluille.


Mutta mutta.
Tämän vuodatuksen jälkeen sain jostain virtaa ja lähdin töistä suoraan Porin mettään. Ensimmäisen polun päähän kun pääsi niin jo valtasi aivan mahtava hyvänolon tunne!

Neljä kilsaa peekoota ja sitten vauhtileikittelyä 5 x 200 m ja loppu palautellen !




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...