sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Uusi vuosi alkaa

Vuodenvaihdetta olimme vastaanottamassa Tampereella ! Normaalisti ollaan aattoilta vietetty kotona eikä viimevuosina ole edes niin välitetty raketeistakaan.
Nyt oli pirteä poikkeus, olimme kaupungissa kaksi yötä ja saatiin tehtyä niitänäitä kuten suunniteltiinkiin. Nautittiin ihan olemisesta, hyvästä ruuasta ja kaupungista. Sain rauhassa shoppailla ja jotain mukaan tarttuikin, käytiin Hakametsän hallissa katsomassa jääkiekkomatsia, uitiin ja saunottiin ja iltaa istuttiin pienessä pubissa kuuntelemassa live-musaa.
Ilotulitus oli aivan upea. Lunta ei ollut kuten ei pahemmin muuallakaan lähitienoilla. Pakkasta saattoi olla parisen astetta korkeintaan.

Hämeenkadulla oli upeita valopalloja


Upea ilotulitus tuli Ratinasta




Uudenvuodenpäivänä tultiin kotiin ja vaikka kovin paikkoja poltteli lenkille niin ajattelin pitää vielä lepopäivää. En vähiten senvuoksi että on ruokailtu ja juomia nautittu normaalista poiketen jottei se juoksulenkillä olisi kovin häävi olo, ehkäpä.

Kas mutta lauantaina sitten rupesi kelit muuttumaan, pakkanen nousi kymmeneen asteeseen ja sekös vasta kylmältä tuntuu kun niihin pakkaskeleihin ei vielä ole tottunut. Lauantain lenkki jäikin sitten tekemättä, laiska mikä laiska.

Tänään sitten oli mentävä lenkille kun kerran oli aika sovittuna tyttären kanssa. Pakkasta oli edelleenkin 8 astetta. Nyt kaivoin taas vähän paksumpia vaatteita päälleni, tarkoitus oli juosta pitkä lenkki joten siinä saattaa kokemuksen mukaan jo tulla loppumetreillä vilu. Lopulta vaatevalinnat olivat oikein onnistuneet, lenkki oli hieman hitaampi mitä olin suunnitellut. Kaksi tuntia metsäpoluilla maastojuoksua. Luntakin sateli pikkaisen koko ajan, Porin mettään oli saatu jo hiihtolatukin kilometrin mittaisena ja uutta taidettiin koko ajan lumettaa. Onneksi maastopolut olivat vielä juoksukunnossa.


Se pakollinen tossukuva

Upeat melkein talvimaisemat houkutteli välillä valokuvaamaankin. Sää oli loppujen lopuksi mitä mainioin, pieni pakkanen teki ilmasta hapekkaan ja raikkaan.




Kyllähän meillä molemmilla kankut oli aika jäässä siinä loppumatkalla, ensi kerralla pitää pistää vielä extraa pakaroille ja reisille...

Todettakoon että tämä treeni pisti vatsan toiminnalliseksi joten sieltäkin taisi turhaa kuonaa poistua ihan jo luonnollisestikin. Tästä on hyvä jatkaa uutta vuotta, lenkkeillen ja ruokavaliota vähän viilaillen. Mitään isompia lupauksia ei tullut tehtyä, jatketaan näin kuin ennenkin. Lisää treenipäiviä pitää olon virkeänä ja lautasmallin kohtuullisena.

Yksi asia taitaa kaivata parannusta, iltaisin pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti