torstai 23. heinäkuuta 2015

Pokaali

Nämä kesän kelit on olleet aika vaihtelevia, välillä sataa vettä ja tuulee ja välillä saattaa olla päivän pari hienompaa kesäkeliä,..kunnes taas kylmenee. Ei ole tarvinnut sortseja paljon käyttää.

Juoksulenkkejä on kuitenkin saanut hyvin soviteltua sateisten päivien lomaan. Jazz-hölkkään tuli osallistuttua parin vuoden tauon jälkeen. Onneksi näin sillä tänä vuonna sain jopa oikean pokaalin kakkos-sijan kunniaksi! Enpä ole moista ennen saanut, huolimatta siitä että sarjassani oli tällä kertaa kolme osallistujaa niin tosi makee juttu. Juoksukaverini saikin sitten omansa kolmos-sijasta.

Nämä pokaalitkaan ei tulleet ihan kuin "manulle illallinen" sillä tuloslaskennassa oli jotain hämminkiä eikä sarjassani ensin annettu kuin 1. palkinto. Kamuni kehoittivat minua kysymään mistä moinen johtuu. Pienen odottelun jälkeen sainkin minulle kuuluvan palkinnon ja olinkin sitten ikionnellinen! Kolmannen palkinnon vein sitten kotimatkalla kaverilleni.

Kannatti siis olla tiukkana ja odotella lopputulosta ! Olen tyytyväinen aikaanikin joka oli 43,45 matkana oli 7,7 km.
Keli oli tänä vuonna melko lämmin ja aurinko paistoi paikoitellen aika kuumasti. Vauhti oli tasainen ja olo mainio, pieni loppukirikin irtosi suhthelposti. Kirjurista lähtevä reitti kulkee jazz-kadun viertä asfaltilla ja kaartaa sitten Porinsillan yli jokirannan toiselle puolelle. Neljän kilsan kohdilla suunnataan lähemmäs jokea ja matka taittuu poluilla ja sitten pätkä soratietä pitkin  ja taas metsäpolulle, miltei maaliin asti.

Mukava jazz-tapahtuma, ensi vuonna uudestaan!

II-sija sarjassa N50


Seuraava haaste on sitten syyskuussa Jämillä. Siihen on ryhdytty treenaamaan, lähinnä maastojuoksulla. Lenkit on suuntautuneet nyt mäkisempään maastoon, normaalin tasaisen reitin sijasta pitäisi totutella mäkisempään alustaan jottei Jämillä ihan ensimmäisenä pauku pohkeet hapoille.

Maastolenkkimaisemia Porin mettässä

Sama paikka, mukava rypäs mäkiä...


Mustikkasato lähes poimintakypsää

Viikko vielä töitä ennen kesäloman alkua....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti