Siirry pääsisältöön

Kevättä rinnassa..

Kyllä tuo kevät tuntuu olevan jo aika pitkällä, toivottavasti ei mitään takatalvia ilmaannu. Viime viikolla oli jo likemmäs 10 astetta lämmintä, tänään oli aamulenkillä vain 1,5 astetta mutta lintujen laulusta tietää että se on kevät jo pitkällä..
Toppavaatteita jo tänään siirtelin talvisäilöön. Kevätaurinko vaikuttaa jotenkin oudosti tuohon siivousintoon. Silloin tietenkin kannattaa laittaa tossut jalkaan ja painua lenkille. Kyllä sitä siivota ehtii myöhemminkin..

Treenitkin on edenneet hyvin, välillä oli kieltämättä vähän uskonpuutetta mutta nyt kun on päässyt hyvin lenkille niin on ihan eri fiilikset. Olen taas päässyt jopa parina aamuna vesijuoksemaan ennen töihinmenoa, siis saanut itseni tarpeeksi ajoissa ylös. Aamut kieltämättä ovat houkuttaneet jopa aamulenkille, vielä en ole arvannut mutta ehkäpä tässä kevään edetessä..
Viimeviikolla tuli juostua kolmeen otteeseen, normi, vedot ja pitkä, viikkokilometrejä olen lisännyt tasaisesti n. 30-32 km:iin. Lisäksi vesijuoksua, kuntopiiriä, pilatesta ja bodybalancea..sama siis tällä viikolla, muutama kilometri vielä huomenna lisää.

Tänään oltiin "tyttöjen" kanssa pitkällä matalasykkeisellä lenkillä, kaksi tuntia keskisykkeellä 128, ihan hyvä. Eipä muuten ole aina helppoa juosta tarpeeksi hitaasti. Ensi viikolla tiedossa 10x400m vetoja ja uusi pitkä peekoo, sekä myös ne peruslenkit, kilometrejä lisäten.

Viime viikonloppuna tuli parin tunnin kävelylenkkikin tehtyä, vaihteeksi aviomiehen kanssa. Keli oli taas mahtava, aika kova tuuli oli kyllä.

Tuulista keliä

Horisontissa surffareita!

Rantakivikon väriloistoa


Hiekkaranta kutsuu juoksemaan

Osteopaatin käsittelyssä taas kerran ja nyt ehkäpä löytyi syy tuohon kireyteen tuossa etureidessä. Toistuvat sisäteräsyötöt! Lyhyt ja intensiivinen jalkapalloilijan urani siis jätti tuollaisen vaivan, ilmeisesti olen jossain vaiheessa venäytänyt  nivuseni ( en muista ) ja tuolla jossain syvemmällä on joku pieni jutska ehkä vaurioitunut lievästi ja alkanut kasvaa arpikudosta, mikä nyt sitten on vaivannut. Ehkä. Mutta en mitenkään ihmettelisi. Toivotaan että se tuosta vähitellen paranee ilman isompia oireiluja.

Niin ja siis kuukauden kuluttua vuoden eka juoksukisa, Karhuviesti. Eurajoelt Porrii...:)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...