maanantai 30. elokuuta 2021

Yyterin Piikki, lappukisa omilla poluilla


Viikonloppuna osallistuin Yyterin piikille,  20 km polkujuoksua Yyterin helpoilla poluilla. Ilmoitin itseni vasta samana aamuna kun pähkäilin maksanko siitä samasta reitistä missä muutenkin jatkuvasti karaan. Viikon pitkiskin olisi pitänyt juosta, niin lähdin sitten lappujuoksemaan. Kannatuksen vuoksi kuitenkin kotipoluille. Suunnittelin juoksevani rauhallisen rennosti ilman liikoja rypistyksiä. Vaikka kalenterin mukaan olisi pitänyt mennä peekoota 3-4 tuntia niin kisa vastaisi varmaan ihan hyvin tarkoitustaan.


Eka kilsa meni alle 6 minuutin ja kymppi meni myös hyvää tahtia. Vaikka maasto oli helppoa niin aina se on hitaampaa kuin asfaltilla. Varsinkin pitkoksilla oli kiva juosta vauhdikkaammin. Puolen välin jälkeen oli jonkinverran soratietä ja eräs pätkä myös isompaa kiveä. Ne oli tuskaisia sillä La Sportivan Bushidot eivät peittäneet kiviä allensa. Viimeiset pari kilsaa vielä hiekassa tuntui sitten muuten raskaalta. Aurinko lämmitti tuskaisesti, lämpöä oli ainakin 20 astetta ja paikoitellen saattoi olla enemmänkin. Rannalle päästessä huomasin pohkeissa jo siltä etten olisi ihmetellyt vaikka olisivat krampanneet. Ei onneksi. No se siitä leppoisasta juoksusta, viimeiset viisi kilsaa sai tehdä töitäkin. Lopulta kyllä olin tyytyväinen juoksuun, 20 km ja 2:13:01 avg 142 bpm. Muutama minuutti kyllä meni siihen kun piti ottaa lopussa muutamia kävelyaskelia että sai olon tasaantumaan. Päivä oli tosiaan yllättävän lämmin ja nyt tuli nautittua tällä tavalla kauniista Suomen Luonnonpäivästä. Tutuilla poluilla oli kiva kisata, ei tarvinnut kun juosta vaan eikä miettiä sen enempää reittiä. 

Kisakeskus ja maali Yyterin hotellin kupeessa



Piikki oli siis lauantaina, heti juoksun jälkeen oli pakko hakea hotellin respasta pieni pussi sipsejä ja vissyä. Suola helpotti oloa aika pian. (Oma suolapussi oli jäänyt toisen juomaliivin taskuun.) Olo oli aikalailla naatti, vähän torkuin kotona ja oikeastaan loppupäivä meni palautumisessa. Mietin vaan että millaista se on ihan kunnon kilpailun jälkeen. Mahtaiskohan ikä jo vaikuttaa palautumiseen. Energiaa ja juotavaa otin juoksun aikana ihan hyvin, mutta ehkä olisi pitänyt juoda enemmän jo etukäteen. Muutakin kuin vain kahvia! 

Siikarannan leirintäalueella kävin ihastelemassa ilta-aurinkoa

Sunnuntaina oli niin upea päivä että olisi mieli tehnyt lähteä pitkälle fillarilenkille. Päivä meni kuitenkin mummutellessa, joten tuli pakostakin ihan lepopäivä. Illalla oli lähdettävä pyöräilemään. Ilta-aurinko paistoi ja tuuli oli lämmin. Ihan mahtava keli, 1:36:31, 34.65 km avg 105 bpm. Siis todella palauttelua.


Treenikalenterissa oli raskas viikko, joten heti maanantaina mäkivetoja, 10 x 45 sekkaa ylämäkeen. 60 min, 5.95 km sykkeet 124/156. Tiistaina n. tunti juoksijan kuntopiiriä ja ennen sitä kaverin kanssa metsässä reippaalla kävelyllä 70 minsaa. Keskiviikkona polkujuoksua rennosti 2:02, 13.45 km avg 124 bpm. Torstaina 3 x 10 min. vedot, 54:46, 7.95 km sykkeet 136/154. Perjantaina rauhallista juoksua  5km 44 min, avg 113 bpm ja päälle keskivartalotreeniä kahvakuulalla.

Viikkoon tuli juoksua n. 53 km.

Nyt saa syksy tulla...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti