Siirry pääsisältöön

Kesäkuun alkuun pyöräilyä ja avoveteen totuttelua


Kesäkuu alkoi lämpimänä joten olen keskittynyt enemmän pihahommiin ja ottanut liikkumisen hieman  rennommalla otteella. Päädyin myös siihen etten ottanut kesän alkuun mitään tiukkaa treenikalenteria, jolloin on vapaampi liikkumaan vähän niinkuin mielialan mukaan. Tiedän itseni että noudattaisin kalenteria turhankin tarkkaan, joten nyt on tavallaan juoksutreenit omassa hallussa ja kalenterissa vain muutama muu yhteistreeni viikkoon.

Ensimmäinen triathlonkisa on edessä loppukesällä, siihen on ilmoittautuminen laitettu. Kyse aivan kokeilusta jossa uidaan 500 metriä. Minulle tarpeeksi ja nyt parin uimakerran perusteella tekemistä on seuraavalle parille kuukaudelle.

Fillarimatkan varrella Siikarannan leirinnän rantamaisemaa

Maanantaina  maantiepyöräilyä 3:10:41, 70.3 km. Kotoa kun lähden on muutama sata metriä aikaa miettiä kumpaan suuntaan lähtee ja nyt päädyin kohti merta. Tuulensuunta näyttelee tuossa isoa osaa. Keli oli nyt ihan mainio eikä tuulta ollut ihan kovin hirveästi, vaikka täällä meren läheisyydessä tulee aina jostain suunnasta. Kiva reitti, matkaa tuli sen verran että tiesi polkeneensa, mutta hyvä fiilis kuitenkin jäi. Uusia maisemia pyörän selässä nauttien.
Tiistaina kehonhuoltoa ja rentoutusta elikä yinjoogaa. Minulle uusi kokemus ja oli miellyttävän rauhoittavaa.

 

Pyöräily jatkui torstaina etanalenkillä Yyterissä 1:25:57, 16.31 km. Porin Latu järjestää säännöllisesti  yhteislenkkejä maastopyöräilyn merkeissä. Yleisön pyynnöstä on nyt järjestetty myös ns. "etanalenkkejä" eli rauhallisempia ja helpompia reittejä kokemattomammille harrastelijoille. Tuntui olevan todella tilausta, sillä mukana oli 30 pyöräilijää. Etanalenkki vähän on harhaanjohtava nimi, minusta vauhti oli ihan sopivaa. Missään vaiheessa ei tullut fiilistä että madeltaisiin liian hitaasti. Nythän reitti oli Yyterin tutuilla maastoilla joten sekin vielä helpotti menoa.
Seuraavana torstaina taas maastofillarilla etanalenkkiä. Tällä kertaa yhteislenkki oli vähän oudommilla poluilla joten oli tosi kiva reissu taas. Vauhti edelleen sopivaa ja matkaa kertyi 17 km. Nyt oli osallistujia jo reippaasti yli 30.

Sunnuntaina eka avovesiuinti. Toisaalta sitä ei voi uinniksi kutsua sillä pitkän tauon jälkeen kyse oli lähinnä veteen ja hengittelyyn totuttautumista.
Tiistaina pitkästä aikaa juoksulenkki jo heti aamulla, 52:55, 6.8 km avg 130.
Illalla avovesiuintia, jota jo voi ehkä just kutsua uimiseksikin. Joka tapauksessa se sujui huomattavasti paremmin kuin viime kerralla.

Keskiviikkona stadionilla lihaskuntotreeni. Mainiota.

Perjantaina maastopyöräilyä Selkämeren kansallispuiston maisemissa. Käytiin Leveäkarin lintutornilla ja siitä matkaa jatkaessa löytyi taas uusi polunpätkä, aivan mahtava reitti joka vei meren rantaan. Takaisin tullessa Huikeessa pitstoppi ja loppujen eväiden syönti. Matkalle kertyi mittaa 2,5 tuntia ja 24.56 km.

Näkymä Leveäkarin lintutornista




Reissussa oltiin kyllä kaikenkaikkiaan paljon kauemmin. 
Sitten vaihdettiin pyörät tossuihin ja kierretiin Herrainpäivien luontopolku. Nyt oli siis vuorossa kesäkuun haaste. Reittihän on pieni ja tehokas, 25 minuuttia ja 1,3 km. Mutta oikein kiva reitti. joka kulkee ihan meren rantoja pitkin. Myrskysäällä kyseinen reitti on todella vaikuttava, sillä silloin  pääsee todella lähelle pauhaavaa merta. Päivän päätteeksi iltauinnille läheiseen uimakuoppaan ja niin oli taas kesäpäivä täydellinen ja hyvin toimelias.

Luontopolku on pääasiassa aikamoista juurakkoa,
joten ei ihan helppkulkuista

Mutta maisemat merelle kovin tyypillisiä ja todella upeita

Herrainpäivien uimakuoppa,
oikeastaan niitä on kaksikin kappaletta.
Kuopat ei ole vuosikausiin enään olleet virallisia uimapaikkoja, näin alkukesästä voi vielä uida

Sunnuntaina lisää maantiepyöräilyä. Viikonlopun mökkeilyn päälle kunnon hellepyöräily. Hyvin kulki ja yritin nyt pitää vauhtia päällä niin että saan jonkinmoisen keskivauhdin pidettyä.
2:42:59, 65.27 km keskivauhdiksi tuli 24 km/h. Taas uusia reittejä pyörällä. Toki vielä on paljon minulle uusia fillarireittejä sillä oikeastaan nythän vasta on maantiepyöräily aloitettu.

Ahlaisten kirkon portilla
Viasvedellä, Niemenkylässä

Pyöräily on ollut kiva vaihtoehto juoksulle. Mukavaa vaihtelua. Syömistäkään ennen lenkkiä ei tarvitse liikaa suunnitella joten yhtäkkiseltään on helpompi lähteä fillarilenkille saatikka juoksemaan. 
Nyt kun ollut kovin helteisiä päiviä, on pyöräily senkin vuoksi vähemmän kroppaa rasittavaa. Juoksukin maistuu makeammalta kun tekee jotain muuta välillä.
Onneksi on kaksi erilaista pyörää joten voi mielen mukaan lähteä joko metsään tai maantielle. Sekä löytyy seuraa molemmille vaihtoehdoille.

Kohti Preiviikinlahtea



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...