Siirry pääsisältöön

Mennään metsään

Treenikalenteria on noudatettu mahdollisuuksien mukaan. Nyt lauantaina kylläkin vaihdoin uintitreenit maastopyöräilyyn. Tyttären kanssa aamulenkillä Yyterin maastoissa, 17 km ja pari tuntia. Suunnattiin ihan rennolla menolla kohti Huhtalaa ja Leveäkarin lintutornia. Sinne ei ihan perille asti fillaroimalla pääse, kapeita ja välillä huonokuntoisia pitkoksia. Joten siis nytkin edettiin välillä pyöritellen, välillä taluttaen ja välillä jotenkuten edetessä kohti lintutornia. Taskussa poltteli yksi twix-patukka evääksi ! Vesi oli kuitenkin niin korkealla että päädyttiin palaamaan takaisinpäin, ennen mahdollisia kahluureissuja.
                                                                                                                                                                                                                                                                           

Twix syötiin sitten paluumatkalla pellonreunassa.
Mahtava aamulenkki taas lähimetsissä.

Olen huomannut että usein huomaamattaan löytää itsensä metsästä. Koiran kanssa suunnataan suoraan metsäpoluille, sillä silloin Martta pääsee irti hihnasta ja molemminpuolin lenkki on paljon mielekkäämpi.

Myös juoksutreenit teen mieluummin metsäpoluilla ja pikkuteillä. Niitähän Yyterissä riittää. Viime viikonlopun pitkikselle Yyteriin sain seuraa kaverista joten pitkis meni taas mukavasti metsäpoluilla. Tänä viikonloppunakin vein juoksukamut metsään. Vaihteeksi Porin metsään.

Pitkä pk-lenkki sujui mukavasti rupatellen kun kiersi maastolenkin kahteen kertaan. 130 keskisykkeellä 15 km ja 1,55 min.




Metsästä ei vaan saa tarpeekseen, miten silmä lepääkään puissa, varvikoissa ja etenkin näin syksyllä yllättävistä väriläiskistä kun puut vaihtavat väriään. Vihreää löytyy lukemattomia eri sävyjä, maasta ja puista ja siltä väliltä.

Myös Martta ilmiselvästi nauttii eniten siitä kun päästään metsänreunaan, polunpäähän ja hän pääsee irti hihnasta. Voi sitä riemun määrää.

Välillä on itselläkin vaikeutta pitää esim. juoksua yllä kun pitää ihastella maisemia. Samat maisemat tuntuvat joka kerta ihan uusilta. Pitäähän niitä sitten ikuistaa kamerallakin, vaikkakaan kamera ei todellakaan sitä oikeaa fiilistä tallenna. Se pitää kokea ja tuntea paikan päällä.
 























Tänä syksynä on ollut jo aikamonta syysmyrskyä. Metsässä tulee yllättävissä paikoissa eteen kaatuneita puita. Paljon niitä on jo siirretty pois tieltä mutta kyllä niitä silti saattaa eteen jossain kaukaisemmalla polulla tupsahdella.

 















Ylellä oli parin viikon kampanja, 24.9.-7.10. Siinä laskettiin paljonko Suomessa kertyi metsäkäyntejä, huikeat 775 996 kertaa. Minäkin tuona aikana piipahdin metsässä useita ketoja. Koiran kanssa, juoksemassa, maastopyöräilemässä, kävelemässä...

Metsässä liikkujan on hyvä tietää esim. mitä jokamiehenoikeudet pitää sisällään. Saat liikkua ja marjastaa ja sienestää mutta paljon pitää ottaa myös huomioon mitä metsässä ei saa tehdä.

Ylen sivuilla kerrotaan miksi laskemme luontokäyntejä Mennään metsään-kampanjassa.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...