lauantai 18. helmikuuta 2017

Kevään merkkejä....


Ensimmäiset kevään merkit on ilmassa kun suunnittelee kevään juoksukisoja.
Toinen taattu kevään merkki on auringonpaiste ja paljaat soratiet ja metsänpolut.
Kolmas on se kun huomaa haluavansa uusia vermeitä, vaikkei tarttisikaan....

Tämä talvi nyt on ollut sikäli merkillinen että sitä ei oikeastaan ollutkaan, ja nyt on
jo ihan kevät mielessä.

Töissä on onnekseni joustava työaika joten joskus saattaa päästä jo aiemmin kotiin. Ihan helppoa se ei aina ole. Tällä viikolla pääsin kuitenkin kahtenakin päivänä senverran liukumaan että ehti lenkille vielä kun aurinko paistoi ! Ihan huippua !


Löysin Porin metsästä uuden reitin joka on niin nappi maasto juurikin polkujuoksuun. Sehän on maastopyörille tarkoitettu mutten kyllä nähnyt kieltotauluja juoksijoille...
IceBugit piti laittaa jalkaan sillä muuten siellä ei olisi edes ollut järkevää liikkua, nyt on ollut varmaan vuosisadan liukkaimmat kelit. Varsinkin tänään.
Ei metsässä kyllä muita ollut kuin minä.





HCR:ään on kolme kuukautta. Olen pähkäillyt kahden eri ohjelman välillä, kumpaa sitä noudattaisi. Päädyin kuitenkin juoksija-lehdessä olleeseen polkumaraton-ohjelmaan. Nuts kuitenkin on se kevään ykkönen. HCR hoituu varmaan samalla ohjelmalla siinä sivussa.
Tänään olisi ollut vähän vetojen vuoro mutta halusin sinne metsään jäisille poluille niin olihan ihan perus pk- lenkki tänään. Mainiota treeniä kuitenkin sillä maasto oli erittäin vaikeaa ja jäistä.
No vaikeaa ja vaikeaa, korkeuseroja 0.
Mahtavat fiilikset kun pääsi lenkille auringonpaisteessa.



Herkuton kuukausi on takanapäin. Aikomus olisi vastaisuudessa viettää herkkupäivä kerran viikossa.
Mulla se on tänään. Kummasti lasi/pari viiniä johtaa ruokakaapille. No, sain tuhottua loput keksipaketista ! No, pari lakupötköäkin. Ai niin, vihreitä kuulia.
Huomenna on kuitenkin ansaittu lepopäivä, pitkä lenkki vasta sunnuntaina.

Meen Martta täyttää tänään 8 kk. Aikamoinen pakkaus, ihan kuin mangusti ja varmaan sukua kengurulle. Aika ihana jokatapauksessa.

Foxitar Masaliisafox, Martta 8 kk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti