lauantai 26. syyskuuta 2015

Syyslennolla

Syyslento2015 on Naisten Valmiusliiton valtakunnallinen NASTA-harjoitus.Tänä vuonna se järjestettiin Tikkakoskella,  Jyväskylän varuskunnan ilmasotakoulussa.

Taisi olla loppukevättä kun Syyslennosta tuli tavallaan äkkilähtö, aamulla töihin mennessäni työkaveri kiiruhti minua ilmoittautumaan että päästään mukaan. Ei siinä ehtinyt pahemmin miettimään kokoasiaa, ilmoitin myös nuoremman tyttäreni ja pistin hänelle sitten vaan tietoa mihin on lähdössä syyskuussa. Onneksi päästiin mukaan sillä kurssit täyttyivät ennätysajassa.

Maastotaidot-kurssi

Tutustua voi osoitteessa www.naistenvalmiusliitto.fi

Maastotaidot-kurssilla tavoitteena on mm. kehittää valmiutta liikkua maastossa ja selviytyä luonnon olosuhteissa. Harjoittelimme esim. jokamiestaitoja, suunnistusta, solmujen tekoa, tulen tekemistä jne. Suoritimme myös alkusammutuskortin. Yövyimme puolijoukkueteltassa, kurssillamme oli n. 40 naista ja kolme telttaa. Tunnelma oli tiivis.

Varusteet saimme varuskunnasta, oma puukko piti olla mukana...tämä koulutus ei ollut mitenkään sotilaallinen, varuskunta tarjosi meille puitteet ja vaatteet.

Varustus oli kattava, reppu painoi jonkin verran ja päälle vielä makuupussi ja makuualusta, Kun varusteet saatiin vaihdettua ja muut alkuseremoniat pidettyä, lähdettiin maastoon. Eipä kylläkään kauaksi, muutaman minuutin patikoinnin jälkeen päästiin leiriin. Sitten piti saada ne puolijoukkueteltat pystyyn. Onneksi oli osaavia ohjaajia ja usea joka oli aikaisemminkin ollut vastaavanlaisilla kursseilla. Kyllä meidänkin telttamme pystyyn saatiin ja kamiinakin paikoilleen.

Perjantai oli tosi sateinen, varsinkin yöllä satoi oikein kunnolla. Teltta piti ainakin suurimmat sateet ulkona. Kipinävuorotkin jaettiin, kokemus sekin. Ensimmäisen yön sain nukkua, minun kipinävuoroni oli vasta toisena yönä. Nukuttua ei kovin hyvin kyllä tullut, kamiina lämmitti teltan vähän turhan kuumaksi. Toisena yönä uni maittoi jo paremmin.


Tässä ollaan menossa kohti leiriä

Teltan pystytystä





Aamulla sitten valmistettin sissipakkauksesta aamupuurot ja kahvit. Tranglian käyttö opittiin samalla. Päivä kului nopsaan. Ohjelman välissä päästiin sotkuun maistelemaan munkkeja, niitä tuli maisteltua ehkä turhankin tiheään...ruoka nyt kuitenkin tuolla maastossa maistui hyvälle. Lettujakin paisteltiin iltaisin.

Sissimuona maistui

Lettuja iltanuotiolla
Kannat kohti taivasta

Nokipannukahvetta


Telttatunnelmaa

Puukonkäsittelytaitoja

Alkusammutusharjoituksia


Leirimme sijaitsi Luonetjärven rannalla


Temppuradallakin piti vähän treenata

Ohjeessa luki että pitäisi syöksyä renkaan läpi...




Viikonloppu oli siis aika onnistunut, sateesta huolimatta riitti myös hienoa syyskeliä, auringonpaistetta ja lämpimiä puhureita..ensimmäisenä yönä kyllä taisi tuulla aika navakastikin, mutta eipä se pahemmin teltan sisälle haitannut.

Vaikka puuha ei liiemmin sotilaallista ollut, niin siirtymät marssittiin tahdissa ja alku- ja loppuseremoniat ihan virallisissa merkeissä..."Kyllä Herra Everstiluutnantti..."

Suunnistusreissulla haettiin erilaisia rasteja, ensiapua, tulentekoa, solmujen tekoa jne. Myönnettävä on että kerran mentiin rastin ohi ja aika reippaastikin kun etsittiin vaan sieniä ja marjoja...mutta löydettiinkin sitten kanttarelleja!

Keväällä on seuraava vastaavanlainen Nasta-harjoitus Haminassa, pistin sen jo kalenteriin harkintaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti