sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Metsäilyä

Maratonin jälkeiset palautumiset sujui odotetun hyvin, vaikka alussa olisi kovin mielellään lähtenyt juoksemaan niin malttoi kutenkin mielensä ja otti rauhallisesti. Hyvä niin...rauhallisesti on lähdetty syksyyn, muutama leppoisa lenkki on taputeltu. Aloitin kahvakuulailun ja se ensimmäinen treenikerta tosiaan tuntui kropassa. Ihan kun ei mitään olisi koko kesänä tehnyt.
Podin pienen flunssanalunkin, selvisin kuitenkin säikähdyksella...päivä kuumeessa ja se oli ohi! Onneksi.

Ai niin, sählyssäkin taas pitkästä aikaa....





Puolukka-aika on parhaimmillaan ja metsässä on tullut patikoitua marjojen perässä. Hyvin on tullut satoa..tänään olin taas kaverin kanssa liikkeellä. Mahtava aurinkoinen syyspäivä, ämpärit kainaloon ja eväsreppu niskaan. Tänään tulikin sitten vietettyä metsässä 5 tuntia. Onhan se tosi hyvää pk-lenkkiä. Meillä oli fillaritkin mukana joten tuli sitten pyöräiltyäkin vähän. Saaliiksi saatiin miltei täydet ämpärit puolukkaa, karpaloakin saatiin siinä ohessa, suppiksiakin löytyi yllättäen pieni mätäs.

Aika urakka vielä edessä kun ne pitää perata, mutta ei parempaa herkkua ole kuin puolukkasurvos rahkan kera...

Yyterin piikkikin jäi tänään väliin, se oli kyllä suunnitelmissa mutta mutta...kyllähän sitä ehtii juosta vielä koko syksyn, puolukkaa pitää kerätä nyt kun sitä on saatavilla. Onhan tuo metsässä samoilukin erittäin hyvää treeniä juoksun vastapainoksi. Mutta huomenna voisi käydä lenkillä, hienoa viikkoa on vielä luvassa.

Nyt muuten pitäisi ruveta myös pakkailemaan matkalaukkuja, Italianmatka on ihan pikapuoliin jo...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti